Elämme aikaa, jonka olen tulkinnut olevan uskovaisuuden kulta-aikaa. Kun tavallisten ihmisten elämä on suojattua ja turvallista, he voivat keskittyä vain omiin pieniin asioihinsa, kuten lapsi kotonaan. Käytännössä se tarkoittaa itse valittua pidennettyä lapsuutta. Valinta, tai tarkemmin ottaen toisen vaihtoehdon valitsematta jättäminen, johtuu tietämättömyydestä. Tiedon puute tarkoittaa usein kiinnostuksen ja ymmärryksen puutetta. Ainoa tieto on omasta henkilökohtaisesta elämästä ja vain siihen ja sen logiikkaan moni haluaa uskoa. Tätä logiikkaa sovelletaan luonnollisesti muuhunkin elämään. Tästä logiikasta poikkeavaan ei uskota, eikä sellaisesta sen myötä kiinnostuta. Kun henkilö on saavuttanut tämän pisteen, on usko oman elämän logiikan yleispätevyyteen muodostunut esteeksi omaksua uusia "logiikkoja". Tämän esteen voi murtaa usein vain yksi, auktoriteetti.
Kun lapsi automaattisesti on "ulkoistanut" ajattelun vanhemmilleen leikkejään ja halujaan lukuunottamatta, tekee vain-omaan-elämäänsä uskova aikuinen saman suhteessaan auktoriteetteihin: "He kertokoon minulle, miten asiat ovat." Tällä tavoin ihminen itse voi välttää ajattelun. Tilanne on vastaava, jos yritys ulkoistaa kaiken suunnittelun konsultille. Auktoriteettiusko itsessään on helppo vaihtoehto ja siihen on jokainen saanut oppia koko nuoruutensa koululaitoksen kourissa. Uskossa on huonona puolena vedätetyksi tulemisen riskin kasvaminen, kuten aina. Se taas voi olla ihan mitä tahansa, jopa kuolettavaa.
Edellä mainitulla tavalla uskova muistuttaa lammasta, joka keskittyy vain pureskelemaan ruohoa nurmella. Kun potkaiset sitä oikeaan ronkkaan, liikahtaa se hiukan vasemmalle.
Usko vain oman elämän logiikkaan ja auktoriteetteihin ovat megalomaaninen vallan virtaus ihmisiltä itseltään auktoriteeteille. Voin assosioida itse sen veden kaltaisena virtauksena. Tämä vallan siirto mahdollistaa vallanpitäjille lähes kaiken, kuten pienten lasten valvonnatta jättäminen mahdollistaa lapsille. Tietämättömyys mahdollistaa taviksen ymmärtämättömyyden ja ulkopuolisuuden vallanpitäjien härskeimpiinkin tekoihin. Hiljaiset hyväksyvät massat ovat totalitarismin moottori. Se on opetus, jonka kenties tämä aika meille tuottaa. Moni nuori ei ymmärrä työelämän rapauttavaa vaikutusta ideologisuuteen. Rapautumisen seurauksena työasiat tulevat itsestäänselvyyksiksi, kuten oma puoliso. Lopulta näemme käytöstä, jota emme ihmiseltä itseltään muualla näe. Hienot ideat ovat tällöin haalistuneet ja jäljelle on jäänyt arjesta helpolla selviytyminen sekä pidemmälle edenneenä omien etujen ajaminen muun kustannuksella.
Tämä kuvaamani uskovaisuus on vain toisinto vanhasta. Jotenkin näyttää siltä, että kun uskonto menetti asemansa uskomisen kohteena, ei uskomisen määrä vähentynyt, vaan kohde vaihtui. Tilaa valtasivat oma elämä, materiaalinen maailmankatsomus ja vallanpitäjät. Ajattelu ei siis saanut vieläkään paikkaansa monen mielessä.
Oma ajattelu ja valistuneisuus - vallanpitäjien kauhu
Otsikko on kärjekäs, mutta pala totuutta. Mitä monimutkaisempi yhteiskunta ja mitä enemmän riskejä se mahdollistaa, sitä enemmän se vaatii valistuneisuutta jäseniltään. Ympäristön havainnointi, oma ajattelu ja näihin uskominen ovat kansalaisyhteiskunnan vaatimukset aikuiselta. Se voi olla hauskaa. Ymmärrys kasvattaa kiinnostusta.
