Uranteon opas

Kuinka menestyä uralla tai ainakin varmistaa tietään? Tässä yksi näkemys, ole hyvä.

Tärkeitä sääntöjä uran edistämisen turvaamiseksi

1. Hallitse työntekosi

2. Hallitse maineesi

Ehkäise:
-Raportoi esimiehellesi tarvittaessa oma-aloitteisesti ja aktiivisesti, perustele ja selitä ytimekkäästi ja selkeästi.
-Jätä nimesi tekeleisiisi, kuten raportteihin ja ohjeisiin
-Pidä siisti ja korrekti olemus
-Älä vitsaile tai yllytä vitsailuun työsi kustannuksella työpaikallasi
-Huolehdi työsi näkyvimmät jäljet hyvin, vaikkeivat muutoin merkityksellisiä olisikaan

Korjaa:
-Korjaa haitalliset väärinkäsitykset työstäsi aina kun mahdollista

3. Hallitse asemasi

-Uskollisuus: esimiehesi etu on urasi kannalta yrityksen etua tärkeämpi, koska hänellä on suurin vaikutus asemaasi. Et saa muodostaa uhkaa hänen mielestään. Et voi myöskään pelata vain yhtä korttia: kun esimiehesi vaihtuu uuteen ja tuntemattomaan, alkaa maineen rakentaminen jopa alusta. Samoin, jos esimies haluaa ajaa perusteluidenkin jälkeen mielestäsi epäloogisia järjestelyjä, älä kyseenalaista ajatusta. Voit toki esittää harkittuja kysymyksiä. Samoin toteuta harkiten, jos muu ei auta. Epäonnistuneen järjestelyn syy saattaa kaatua omaan niskaasi: joko toteutit huonosti tai idea oli sinun.

-Selvitä vastuusi: jos yrityksessä ei määritellä vastuita titteliä ja muutamia perustoimia lukuunottamatta, on sinun silti hyvä oppiessasi itse rakentaa rajat ja hyväksyttää ne lopulta esimiehellä.

Sääntöjen perustelut - Onko sinulla brändi vai ei?

Kaikki yllä mainitut maineen hallitsemiskeinot ratkaisevat mielikuvan työnteostasi. Mitä vähemmän organisaatio ja erityisesti esimies kerää tietoa, sitä vähemmän sitä on. Sitä enemmän päätökset perustuvat intuitioon ja emootioon. Eli mutuun ja närkästykseen/kiitollisuuteen. Intuitio on hyvä osaavissa käsissä. Emootiot eli tunteet voivat kuitenkin olla riski tai jopa ongelma.

Emootioiden hallinta

Maineen kannalta on siis olennaista ehkäistä muiden närkästys työstäsi, joka johtuu tiedon puutteesta johtuvasta ymmärtämättömyydestä ja johtaa mainitun tunteen luomaan "julistukseen" työstäsi: "vittu, miksei se ole tehnyt sitä!" Kysymys on hyvä, mutta kysyjä ei tosiasiassa edes odota vastausta. Kysymys kertoo, että kysyjän mielestä homman olisi pitänyt hoitua ja kun näin ei ole tapahtunut, syyksi ja syylliseksi jää ainoastaan työn tekijä.

Toisilla työpaikoilla kehuja saa harvoin, mutta kun ollaan ongelmissa, syyllinen löydetään nopeasti. Vaikka asioille olisikin perustellut selitykset ja työ olisi hyvin hoidettu, mutta muiden närkästymisiin ja vitseihin perustuva mielikuva ei vastaakaan todellisuutta, eikä todellista tietoa kerätä, voidaan päätökset urastasi tehdä hyvinkin tämän irrationaalisen mielikuvan perusteella. Huolehdi silloin selustasi.

Työpaikan voi nopeasti analysoida "tunne vai tieto"-akselin osalta. Jos organisaatio on kiireinen ja/tai tiedonkulussa ja -vaihdossa ei ole järjestelmällisyyttä sekä kattavuutta, voi huomata tiedonvaihdon tapahtuvan epävirallisissa yhteyksissä, satunnaisesti sekä pienimuotoisesti. Silloin harhalaukausten riski on olemassa. Työpaikan kulttuurin vahvuus myötätunnon ja tukemisen osalta vaikuttaa, miten asioihin ja ongelmiin puututaan: syrjimällä henkilöä vai perehtymällä itse asiaan.

Huonosti johdetulla työpaikalla on ongelmia - työpaikka/yritys ei menesty. Ongelmista seuraa tietysti suurempi riski joutua vaikeaan tehtävään ja sen myötä ongelmien sylkykupiksi. Työpaikalla ei välttämättä ymmärretä ongelmien syitä joitain keskeisiä ilmeneviä seikkoja lukuunottamatta.

Muista realismi, ihmisten pimeämmät puolet ovat usein pimeässä, kunnes varoittamatta paljastuvat rikkoen julkisivun. Jos et tiedä esimiehesi tietävän (jostain), ei esimiehesi mahdollisesti tiedäkään.

Törmäyskurssilla...?

Esimiehen epätäydellisyys ja vastaanottokyky on syytä huomioida. Hänelläkin voi olla kyseenalaisia pyrkimyksiä ja taipumuksia. Tutkimusten mukaan ihmiset ovat valmiita raakoihinkin tekoihin esimiehen käskemänä ja maailmanhistoria todistaa saman. Työarjessa se näkyy vaikenemisena, passiivisuutena ja vetäytymisenä vääryyksien edessä. Vain aniharva nousee vastarintaan - ja heidän omaksi ei ole niinkään uran rakennus vaan luonteensa kasvatus vastarinnan tuomien haasteiden edessä. Kun siihen vain harvat lähtevät, sen kokemusruiskeen vain harvat saavat.

Työyhteisön kriisissä toiset valitsevat puolensa ja monet pyrkivät ottamaan etäisyyttä. Esimerkiksi esimiehen vastustajalle jää vain harvoja luotettuja, mikä on jo hyvä saavutus. Usein kuitenkin vastaannousijan on taisteltava yksin, vaikka kulisseissa saisikin henkistä tukea. Harkinta, pelottomuus ja intuitio lienevät ne parhaat työkalut näissä kriiseissä. Urakehitys yrityksessä voi tosin hyvinkin olla menetetty peli ja työpaikan vaihto realistinen vaihtoehto.

Suomalaisten juuret

Suomalaiset eivät olekaan Volgan mutkasta vaan Ukrainasta. Näin sanoo Kalevi Wiik ja käyttää väitteidensä tukena kahden kirjan edestä eri tieteiden tutkimustuloksia.

Kaikki alkoi hirvittävän kauan (alkaen 40.000 vuotta) sitten jääkaudella ilmojen lämmetessä, kun ensimmäiset nykyihmiset alkoivat saapua Eurooppaan idästä Ural-joen takaa. He metsästivät mammutteja ja joidenkin tutkimusten mukaan he olivat jostain syystä yleensä miehiä, ehkäpä siis alussa pitkillä retkillä ja ehkäpä selviytyminen vain vaati runsaasti miehiä. Hirvittävän paljon myöhemmin (alkaen 28.000 vuotta sitten) tuli Turkin kautta lisää väkeä. Me eurooppalaiset olemme 75-80 prosenttisesti näiden molempien muuttajien jälkeläisiä. Käytännössä siis olemme heistä polveutuneet.

Jääkausi kuitenkin tuli takaisin, vaikkei toki koskaan loppunutkaan, ja valtasi maat. Mammutinmetsästäjät seurasivat saalista ja jään reunaa etelään (jotkut itään) Ukrainan silloiselle tundralle soppeen, jonne asti jää ei koskaan onneksi tullut. Osa väestä taisi "livahtaa" Ranskaan jäätä pakoon. Sielläkään tuskin viinitarhat kukoistivat vaan ikäänkuin talvehdittiin pysyvästi erittäin pitkiä aikakausia, kunnes taas alkoi ilmat lämmetä ja jää vetäytyä. Ranskan-Espanjan kulmilla eläessään väestöstä muodostui omanlaisensa kansa, baskit. Heiltä loppuivat mammutit, joten heistä tuli peuranmetsästäjiä.

Ukrainaan jään ja Mustanmeren väliin jääneestä porukasta tuli kylmissä olosuhteissa ilmeisesti vaaleita. Näin kävi, jotta vähäinenkin auringosta saatava valo läpäisisi helposti ihon siellä, missä lämmin vaatetus ei sitä peittänyt, jotta taas tarvittava määrä D-vitamiinia kehittyisi.

Ukrainan porukkaa voi kutsua ugreiksi tai vaikka suomalaisiksi. He lienevät puhuneen suomen hyvin varhaista muotoa. Kun jää taas suli ja väki seurasi saalista perässä, se levittäytyi pitkin Eurooppaa Hollannista Pohjois-Venäjälle. Keski-Euroopassa nämä "suomalaiset" kohtasivat sen ajan baskeja. Tummat baskinaiset viehättivät vaaleita mammutinmetsästäjiä ja vaaleat suomitytöt saivat tumman baskimiehen. Ei liene ihme, että baskin kielen rakenne on yhtenevä suomensukuisten kielten kanssa. Taas alkoi jää vallata maata ja jälleen peuranmetsästäjät erosivat mammutinmetsästäjistä pitkiksi aikakausiksi. Aikojen myötä, sittemmin toistaiseksi viimeisen kerran, jää alkoi taas vetäytyä.

Kohtasivatpa jälleen baskit ja suomalaiset jossain Pohjois-Saksan, Tanskan, Etelä-Ruotsin alueella. Ihmiset naivat jälleen puolisoita ristiin ja tämän tuloksena oli sekoittunut kansa, joka tultiin tuntemaan myöhemmin germaaneina. Lännempänä Pohjanmeren alueella asuivat "puhtaat" baskit, joista ilmeisesti osa jatkoi eteenpäin Norjaan rantoja pitkin. Sittemmin opimme tuntemaan heidät saamelaisina poromiehinä.

Jää vetäytyi ja suomalaisille oli tullut meri vastaan Keski-Euroopassa, mammutit oli tapettu sukupuuttoon ja puut "hävittivät" tundran Euroopasta. Suomalaisten oli opeteltava kaikkialla metsästämään pienriistaa havumetsissä. Kalastus ja hylkeenpyynti tulivat tärkeiksi elinkeinoiksi. Niillä pärjättiin Suomessa hyvin ja pitkään.

Sitten tapahtui jotain (7000 eaa), mikä muutti historian kulkua dramaattisesti. Balkanille muutti Turkista ihmisiä, jotka osasivat viljellä maata ja hoitaa karjaa. Paikalliset omaksuivat tämän. Kyseessä oli indo-eurooppalaista kieltä puhuva porukka, joka oli käytännössä kolmas eurooppalainen kansa aikoinaan suomalaisten ja baskien lisäksi. Viljelijät pärjäsivät hyvin ja väki kasvoi sekä levisi pohjoiseen. Uusi viljelytaito levisi Itämeren rannoille (4800 eaa) ja siellä suomenkielisetkin omaksuivat taidon. Merkittävä syy leviämiseen lieni metsästyksen huonontuvat saaliit. Ilmaston lämmetessä havumetsät olivat väistymässä lehtimetsien tieltä ja havumetsissä viihtyvä riista katosi tämän myötä, kun Itämeri oli esteenä muutolle pohjoiseen. Itämeren rannoilla kuitenkin pärjättiin vielä tuhat vuotta meren antimiin ruokavalio perustaen.

Sisämaassa oli kuitenkin saatava ruokaa ja vaihtoehtona olivat muutto jonnekin kauas ja tuntemattomaan tai uusi maanviljely elämisen keinona. Moni sen valitsi ja tämä johti pian kielen vaihtumiseen. Siitä alkaen nämä suomalaiset ja suomalais-baskit alkoivat oppimaan Keski-Euroopassa indo-eurooppalaista kieltä. Järki lienee siinä, että viljelijät asuivat kyläyhteisöissä ja siellä pärjäsi isäntien kielellä, jota heidän palvelukseen haluavien metsästäjien oli hyvä osata. Metsästäjäkylien tytöt myöntyivät varmasti mieluusti hyvin pärjäävien maatilojen poikien puolisoiksi. Ajan myötä metsästäjien kylät olivat kuihtuneet ja viljelijöiden vilisivät ihmisiä. Lopulta kukaan ei enää puhunut suomea. Vielä tänäkin päivänä nämä pohjoissaksalaiset eroavat eteläsaksalaisista mm. vaaleudellaan.

Itämeri tekee mutkan Puolan kohdalla ja siitä pohjoiseen maata riittää aina Viroon asti. Havumetsät levisivät aikoinaan sielläkin pohjoista kohden ja lehtimetsät perässä. Kun riista seurasi mukana, tulivat metsästäjät perässä. Lopulta osa heistä ylitti meren, joka tultiin tuntemaan myöhemmin Suomenlahtena. Ensimmäiset asukkaat olivat olleet maassa jo tuhansia vuosia, mutta ripoittain uusia aaltoja seurasi ajoittain yksi jos toinenkin. Porukkaa tuli niin Ruotsista, Virosta kuin Karjalastakin. Viimeiset tulijat osasivat karjanhoitoa ja viljelyä ollen ne, jotka nämä taidot toivat lopullisesti Suomeen. Osa tulijoista puhui balttilaista kieltä, eli jotain liettuan ja lätin sukulaista, mutta he omaksuivat suomen. Harvaanasutussa maassa oli pärjännyt hylkeenpyynnillä, kalastuksella ja metsästyksellä, mutta ilmaston kylmeneminen heikensi elinkeinoja, jolloin jo yli 4000 vuotta sitten (2000 eaa) oli tehty ensimmäisiä viljelykokeiluja jopa Lapissa saakka.

Kuvassa suomalaisten viimeisin asutusaalto Suomeen. Sen jälkeen lännestä on tullut ruotsinkielisiä rannikoillemme. Sitä ennenkin lännestä on luultavasti muutettu. Perimätieto kertoo kainulaisista Pohjois-Suomen entisinä asukkaina, mutta heidän kohtalonsa on edelleen enemmän tai vähemmän mystinen. Ehkäpä he muuttivat etelään ilmojen viilettyä ja sulautuivat paikallisiin - katosivat. Maa on joka tapauksessa ollut asutettu niin kauan kuin se on ollut olemassa.


[Artikkeli on kirjoittajan tulkinta.]

Salaliitto, oletko täällä?

Puheet salaliitoista putkahtelevat tuon tuostakin siellä täällä esiin. On erikseen olemassa "salaliittoteoreetikkojen ammattikunta", johon moni haluaa pitää pientä etäisyyttä uskottavuutensa nimissä. No, kuka on oikeassa?

Sanana salaliitto nähdään isojen poikien juonitteluna toisia isoja poikia vastaan, mutta saman kaltaista juonittelua on elämämme alusta loppuun. Viattomimmillaan se on pahan puhumista selän takana tavoitteena sosiaalinen eristäminen. Esimerkiksi äidin pieni autolle aiheuttama naarmu kaupan parkkipaikalla voitaneen usein sopia lasten kanssa ("ei kerrota isille") ehkä tarvittaessa pientä lahjusta apuna käyttäen.

Varsinaisesti työpaikoilla salaliitot löytävät hedelmällisen maaperän: joku halutaan ulos firmasta tai osastolta, jolloin hänestä puhutaan pahaa tavoitteen edistämiseksi; toisaalla taas esimiehelle jätetään jotain epämiellyttävää sanomatta oman ja kaverin aseman säilyttämiseksi; sosiaalisesti saatetaan eristää epämiellyttävinä pidettyjä henkilöitä. Yritysten välillä salaliittoja voi yhtä lailla luonnollisesti olla ja esimerkiksi asiakkaan harhaanjohtamista voi pitää hyvin syin salaisena liittoutumisena. Kartellit ovat mielestäni hyvä esimerkki yritysten salaliitosta asiakkaitaan vastaan.

Ylipäätään salaliitto on liitto siinä missä muutkin liitot, mutta nämä halutaan salata epäilyttävien pyrkimystensä takia. Lienee siis varsin selvää, että salaliittoja on kaikkialla, niin psykoottiselta kuin se kuulostaakin. Useinkaan ei virallista "salaliittoprojektin aloituspalaveria" pidetä vaan asiat vain hoituvat yhteisymmärryksessä. Kaikkea ei tarvitse sanoa yhteisymmärryksen saavuttamiseksi.

Hiljainen salaliitto onkin vahvin tae salaliiton salassa pysymiseksi ja osallisten turvaamiseksi, kun lopulta mitään konkreettista todistetta ei ole, vaikka asioiden laidat vain saattavat näyttää epäilyttävästi tiettyyn suuntaan. Tunnustus onkin viimeinen asia, minkä salaliittolainen tekisi, jos se olisi se ainoa konkreettinen ja suora todiste.

Salaliittojen maailmanliiga: Vapaamuurarit, Illuminati, Bilderberg...

Jos salaliittoja on siellä missä ihmisiäkin, eivät vapaamuurarit ja Bilderberg-ryhmät ynnä muut ole niistä vapaita nekään. On päinvastoin varsin todennäköistä, että samoista ammattiryhmistä koostuvat järjestöt sisäisesti keskustelevat työasioista, kuten tekevät rekkakuskit Esson baarissa.

Kun esim. vapaamuurarien ja Bilderbergin jäsenet, bisnesmiehet ja poliitikot, keskustelevat keskenään työasioistaan ja sattumalta omaavat valtaa enemmän kuin kellään ulkopuolisella, on keskustelujen vaikutus kerhon ulkopuolelle väistämättä mittavampaa kuin kellään muilla. Siellä päivitetään omia tietoja ja saadaan inspiraatiota. Aivan väistämättä siellä on myös kyseenalaisia pyrkimyksiä, kuten missä tahansa muuallakin saattaa olla. Jos joku on siitä toista mieltä, on mielestäni syytä esittää todisteita kantansa tueksi. Epäilemättä toki jonkin pyrkimyksen kyseenalaisuudestakin voidaan olla montaa mieltä. Kuitenkin houkutus monenlaisiin "ristiretkiin" voi olla suuri, jos valta on tarjottimella. Tilaisuus tekee varkaan.

Tietystikään "maailman herroja" ei voi toiset pakottaa ja uhkailla näissä kerhoissa vaan kyse on hyvin hienovaraisesta mielipiteen vaihdosta, jossa levitetään vähittäin oikea näkökulma vastaanottajien tajuntaan. Tieto on valtaa: kun jättää jotain kertomatta ja käyttää hyväksi kuulijoiden arvoja manipuloidessaan heitä omien pyrkimystensä edistäjiksi, saanee parhaan tuloksen, mitä nyt manipuloinnilla voi saada.

Bisnesmiehilläkö kyseenalaisia tavoitteita?

Hyvä kysymys on, millaiset ihmiset nousevat suuryritysten huipulle? Voinee vailla suurta kyseenalaisuutta sanoa, että suuryritysten johtoon nousevat sellaiset, jotka eniten sinne haluavat ja, joilla siihen on parhaat mahdollisuudet ja kyvyt. Yritysmaailmassa se tarkoittaa ensisijaisesti sellaisia henkilöitä tyrkyllä johtopaikoille, jotka tekevät ja haluavat tehdä omistajille eniten rahaa. Toisesta suunnasta katsoen yritykset taas palkkaavat sellaisia ihmisiä, millaisia yritysten johtajat itse pitävät parhaina - tekemään rahaa. Kani ei valitse kettua kokiksi.

On siis väistämätöntä, että yritysmaailmassa, jossa pyritään rahan maksimointiin, ovat johtoasemissa olevat henkilöt - heidän täytyy olla - keskimäärin muita persompia rahalle. Missäpä muualla sellaiset olisivat. He ovat valikoituneet tiettyjen sääntöjen perusteella meidän kaikkien joukosta. Huomion arvoista tällöin on, ettei valikointi voi olla täydellistä, jos valikoijatkaan eivät ole täydellisiä, kuten kukaan ei ole. Valituillakin täten on heikkoutensa, joita valikoija ei näe tai joista se ei välitä. Nämä heikkoudet voivat hyvinkin olla esimerkiksi moraalisia, sillä sehän voi jopa haitata kilpailutaloudessa. Joka tapauksessa valikoitunut johtaja suosii kaltaisiaan ja täten ylläpitää vallitsevia valikoimissääntöjä, kun ei muusta ymmärrä. Tuloksena on läjä rahalle persoja, kunnianhimoisia ja älykkäitä ihmisiä, joilla on paljon valtaa.

Yhtä kaikki, näin valikoituneet yritysjohtajat, kuten poliittisetkin johtajat, kohtaavat toisensa vapaamuurareissa ja Bilderbergissä. Se, mikä ulkopuolisilta puuttuu, on todiste heidän kestävästä moraalista, sivistyksestä, maailmankatsomuksesta ja todellisista hyväksyttävistä tavoitteista. Illuminatin suhteen järjestön olemassaolokaan ei ole yhtä ilmeistä.

Fundamentalistinen materialismi

Perusskeptisen materialistisen länsimaisen ihmisen luonteen suhde todellisuuteen vaikuttaa usein olevan uskonnollinen ja - ristiriitainen.

Olen aiemminkin kirjoittanut ateismista ja skeptismistä. Koetan nyt jatkaa näiden ilmiöiden tutkailua. Näyttää vahvasti siltä, että monen skeptikon ajattelu perustuu uskomuksiin, joita pidetään erehtymättöminä.

Kuten tunnettua, monia "yliluonnollisia" ilmiöitä on vaikeampi tutkia kuin vaikka kiven ominaisuuksia. Tiede ei olekaan niitä laajassa mitassa tutkinut. Skeptikko on saavuttanut tilan, jossa ymmärtää jonkin käsitteen olevan olemassa: "jotkut uskovat yliluonnolliseen", mutta koska ei itse asiaan ole perehtynyt, eikä hänen uskomansa tiede ole voinut asiaa tutkia, on hän saattanut todeta "koska en tiedä, en usko." Osa menee pidemmälle: "koska en tiedä, ei yliluonnollista ole."

Valikoitua tietoa tieteen valintatalosta

Skeptikolla on tieteeseen perustuva maailmankuva, ainakin mielestään. Usein näin onkin. Tieteellisistä tutkimuksista kuitenkin poimitaan ne, jotka sopivat maailmankuvaan. Katolinen kirkkokin salli aikoinaan kaiken, mikä oli samaa mieltä. Tieteen ominaisuus on kuitenkin olla itseään korjaava. Tämä tarkoittaa tieteen hyväksyvän mahdollisuuden olla väärässä. Tätä skeptikko ei julkilausumien kulisseissa tunnusta, jos aiheena on yliluonnollinen. Tiede myös tunnustaa, ettei kaikkea ole vielä tutkittu - tiedehän on olemassa puuttuvan tiedon hankkimiseksi.

Huuhaa-detektori kuitenkin pelastaa. Skeptikko luottaa omaan maailmankuvaansa yli kaiken muun. Toisten ihmisten vuosikausien työn tulos voidaan nopeasti arvioida roskaksi katsomalla omasta pään sisäisestä pyhästä kirjasta, sopiiko työ kirjan oppeihin vai ei. Siellä lukee yhtä sun toista tieteen todistamaa ja mitä siellä ei lue, sitä ei ole. Yksinkertaista, nopeaa ja helppoa - tiedon pikaruokaa.

Tätä pään sisäistä pyhää kirjaa skeptikko kutsuu järjeksi. Tällä virheellisellä väitteellä skeptikko pettää itseään. Kyse kun ei ole järjestä, kuten yllä mainitsin, vaan järjen käytön laiminlyömisestä. Skeptikko vertaa uutisia pyhän kirjan oppeihinsa ja jos nämä dogmit ovat uhattuina, hän säikähtää ja hyökkää uutisia vastaan. Ongelmaksi muodostuu se, että asia paisuu liian henkilökohtaiseksi skeptikolle ja hänen täytyykin puolustaa itseään ja uskomuksiaan, eikä asiaa, totuudesta puhumattakaan. Väärässä oleminen olisi liian iso hinta totuudesta.

"Fear of The Dark"

Skeptikolle ominainen pelko paljastuu hänen passiivisuudestaan. Hän ei uskalla perehtyä uusiin (yliluonnollisiin) asioihin. Hyvä perustelu hänelle onkin, ettei "kiinnosta lukea tuollaista roskaa." Kiinnostus ei herää, kun skeptikko ennakkoluuloisesti, ja siis tutustumatta, ei usko asiaan. Hän jo siis tietää mielestään tarpeeksi. Täten paljon tietoa jää saamatta ja "kun en tiedä, en usko." Tiedon hankkimista varten olevaan tieteeseen julkisesti vannovan skeptikon tietämättömyys toimiikin kilpenä torjumaan lisätietoa. Ironinen kehä on valmis. Tästä asenteesta on tullut takaperoisuuden ja fundamentalistisen uskovaisuuden perusta.

Antropologi Roy Rappaportin mukaan pyhyys on kyseenalaistamaton todellisuuden laatu, jonka uskovat omistavat väitteille, joita ei voi vahvistaa.

Pascal Boyer kuvaa fundamentalismia mm. näin:

1. Fundamentalistiset ryhmät pyrkivät valvomaan toistensa julkista käyttäytymistä.
2. Fundamentalistiset ryhmät pyrkivät rankaisemaan uskonnollisten normien rikkomista näyttävästi ja julkisesti.
3. Fundamentalistinen väkivalta on pääosin suunnattu saman kulttuurisen yhteisön jäseniä, ei ulkopuolisia vastaan.
4. Fundamentalistien pääasiallisena hyökkäyksen kohteena on yleensä oman uskonnollisen perinteen modernisoitunut ja paikallinen muoto

Skeptikon fundamentalismi voi ilmetä yllättävän samankaltaisesti:

1. Skeptikot pyrkivät valvomaan yhteiskunnan jäsenten julkista käyttäytymistä: joskus jopa pyritään estämään toimittajien "väärän tiedon" levittämistä. Keskustelupalstamoderointia...
2. Skeptikot pyrkivät rankaisemaan normiensa rikkomisesta näyttävästi ja julkisesti: "väärässä olevien" tiedemiesten järki ja arviointikyky kyseenalaistetaan, ns. huuhaa-palkintoja jaetaan.
3. Skeptikoiden henkinen väkivalta on pääosin suunnattu saman kulttuurisen yhteisön jäseniä, ei ulkopuolisia vastaan. Esim. muiden kulttuurien uskonnot välttyvät hyökkäyksiltä.
4. Skeptikoiden pääasiallisena hyökkäyksen kohteena on yleensä oman tieteellisen perinteen modernisoitunut ja paikallinen muoto. Nimenomaan pieniä ja kehittyviä (esi)tieteenhaaroja vastaan hyökätään.

Skeptikon vastaukset löytyvät fysiikasta ja psykologiasta. Ei liene montaa eksaktimpaa tiedettä kuin fysiikka ja juuri siitä saadaan loppumattomia väitteilyitä. Psykologiasta valtaosa skeptikoista ei muita enemmän ymmärrä, mutta sieltä psykologian "mustasta hatusta" vedetään vastauksia kuin taikurit jäniksiä muiden "vääriin" mielipiteisiin. Toiset kun haluavat uskoa, joten he ovat väärässä. Skeptikko ei halua uskoa, joten hän on oikeassa? Harva umpikujastaan koskaan noussee. Siihen vaadittaisiin halua. Sen jälkeen asioita voisi tarkastella kiihtymättä. Ihmisellä on siis tarve uskoa johonkin. Skeptikko uskoo ainakin ihmismielen yliluonnolliseen kykyyn aikaansaada hallusinaatioita ja kokea kokemuksia joita ei oikeasti ole.

Kaikki uskovat energiaan, mutta vain osa sen vaikutuksiin. Siitä lopulta on kyse.

Hyvät, pahat ja rumat lukiot 2009

Helsingin Sanomat julkaisi listan lukioiden yo-tuloksista. Lista antoi mielenkiintoista aineistoa pohdittavaksi, vaikka se joitain virheitä väitetysti sisältää. Kuka on tyhmin ja kuka paras? Vai löytyykö näihin vastausta?

Helsingin lukiot komeilevat uutisissa jo perinteisesti parhaina, mutta uutisoimatta jää, että Helsingin lukiot miehittävät myös häntäpäätä. Lopulta Helsinki kaupunkina onkin vasta Suomen seitsemänneksi paras. Tilastollisesti näyttääkin kunnan lukioiden määrä korreloivan aika tiukasti opiskelijoiden valikoitumisen kanssa: mitä enemmän lukioita, sitä suurempi menestyshajonta niiden välillä. Tässä Suomen parhaat kaupungit (yli 40 000 as.):

Turku						18,84
Tampere						18,70
Kouvola						18,49
Hämeenlinna						18,47
Espoo						18,44
Joensuu						18,43
Helsinki						18,37
Porvoo						18,32
Mikkeli						18,30
Oulu						18,21
Lahti						18,17
Kuopio						18,05
Hyvinkää						17,95
Lappeenranta						17,90
Jyväskylä						17,86
Rovaniemi						17,83
Vantaa						17,78
Salo						17,67
Vaasa						17,59
Pori						17,23
Kotka						16,89
Seinäjoki						16,85

Käytännössä Turku oli selvä ykkönen ja Tampere kakkonen, mutta muut tulevat askeleen perässä.

Pohjois-Karjala yllättää

Maakunnista parhaiten menestyi, ei yllättäen, Uusimaa (18,20) ja ihan perässä pinkoilivat Pirkanmaa (18,18) ja Varsinais-Suomi (18,11). Tämä kolmen muuttovoittoalueen kärki erottui muista, Pirkanmaa yllättävän lähellä Uudenmaan tasoa, miltei tasoissa. Niinikään yllättäen Pohjois-Karjala (17,99) ampaisi seuraavaksi tehden eroa muihin. Muuttotappiota kokevat maakunnat pärjäsivät yleisesti hiukan huonommin (17,53 vs. 18,04), mutta Pohjois-Karjala ja Itä-Suomen lääni ylipäätään (17,82) kamppailivat menestyksellä ilmiön tuiverruksessa. Tosin heikoitenkin pärjännyt Kainuu sai keskiarvokseen 16,99 pistettä, joka yksittäisenä arvosanana tarkoittaisi 0,3 pisteen eroa parhaimpaan maakuntaan (4,25 -> 4,55).

Havaituksi tuli, että Pohjois-Suomi (17,34) ja "Suur-Pohjanmaa" (17,42) pärjäsivät muuta maata huonommin, koko maan keskiarvon ollessa 17,82. Etelä-Suomi oli lääneistä paras 18,01 pisteellään.

Koetin selvittää, miksi toisaalla ei pärjätä, mutta usein vain hajujälkiä jäi. Maakuntien panostukset perusopetukseen eivät korreloineet juurikaan yo-menestyksen kanssa. Lukion koolla ei näytä olevan sanottavaa vaikutusta sen menestykseen, vaikkakin maakuntien tasolla jotain laihaa yhteyttä oli. Ylioppilaiden määrä vaihteli neljän ja 278:n välillä ja tulokset olivat usein mitä sattuu.

Kuvassa oikealla maakuntien menestys: viileät värit alle keskiarvon ja lämpimät yli keskiarvon.

Ruotsinkieliset lukiot juhlivat

Kun suomenkieliset lukiot saivat keskimäärin 17,77 pistettä, rohmusivat ruotsinkieliset (ruotsinkielinen nimi) 18,50. Pelkästään ruotsinkielisen lukion omaavissa kunnissa menestys oli kuitenkin laiha, 17,48. Kun tarkemmin vertailin alle sadantuhannen asukkaan paikkakuntia, joissa oli molempien kielisiä lukioita, oli näiden välillä ero: ruotsinkielisten pisteet olivat 18,22 ja suomenkielisten miltei pisteen vähemmän (17,29).

Kun vertailussa on tarkalleen ottaen kyse kirjoitusten pakollisista neljästä aineesta, joihin molemmat kotimaiset melkein kuuluvat, uskon erojen syntyvän toisen kotimaisen kielen taitamisesta tai taitamattomuudesta. Ruotsin kielen suoritti toisena kotimaisena (pitkänä tai keskipitkänä) melkein 13000 oppilasta ollen suomen ja englannin jälkeen yleisin koe. Tämä suhde lienee ollut vieläkin räikeämpi, kun ruotsi oli suomenkielisille kirjoitusten pakollinen kieli. Ehkä olen väärässä, mutta yhtä kaikki, kaksikieliset saavat paremmat tulokset.

Pakollisia aineita ovat siis äidinkieli ja kolme seuraavista: englanti (yleensä), ruotsi tai suomi, matematiikka tai reaali. Jos haluaa välttää matematiikan, on otettava joko ruotsi (tai suomi) tai reaali.

Ruotsinkielisten paremmuus on sikälikin jännä ilmiö, että PISA-kokeissa he taas eivät pärjää.

Lopuksi

Suurissa kaupungeissa paras oppilasaines hakeutuu selvästi omiin lukioihinsa. Huonoimpien lukioiden listalta löytyy runsaasti mm. helsinkiläisiä lukioita. Kyseenalaista huonoiten menestyneen lukion kunniaa kantoi tänä vuonna Helsingin Laajasalon lukio, jolle nämä kirjoitukset olivat ne viimeiset. Turku yllätti kirjoittajan menestyksellään, kuten teki Pohjois-Karjala ja ruotsinkielisetkin lukiot. Pohjois-Suomi taas jäi muista, eikä ilman yllätystä jäänyt Helsinginkään odotuksiani heikompi sijoitus.

Ruotsin kielen poistaminen kirjoitusten pakollisista aineista vaikuttaa olleen hyvin terve ilmiö suomenkielisten tulosten kannalta.

[lisäys]

Kirjoittaja itsehän ei kirjoituksissa kummoisesti pärjännyt... :) Pänttäämisen ja ulkoa annetun tiedon sijaan ajattelu on se mikä jyrää. Kun mistä tahansa hankittu tieto ja ajattelu yhdistyvät, ei hyvää käytöstä osaavan menestystä voi estää. Se piirre tuo monen vähemmänkin koulutetun ohi muiden. Ajattelu on työtä ja rohkea ajattelu on uutta luovaa työtä.

Maailmanhistoria 2009 -

Tässä yksi mahdollinen maailman, ja Suomen, tapahtumien kulku lähitulevaisuudessamme. Näkymä on varsin räihäkkä, mutta sallittakoon se kuitenkin. Eli, entä jos:

Uudistushenkinen Barack Obama murhataan asteltuaan monien vahvojen tahojen varpaille. Murhatyön suorittajiksi löydetään yksi tai muutama oikeistoradikaali. Murhatyön onnistumista edeltää maailman mahtavimman valtion presidentin ennennäkemättömien turvajärjestelyiden hetkellinen lamautuminen, 9/11 terrori-iskujen taustatapahtumia mukaillen.

Obaman murha saa Yhdysvaltain mustan väestön kautta maan kaduille mieltä osoittamaan ja mellakoimaan taannoisten Los Angelesin mellakoiden tapaan (tapaus Rodney King). Tähän yhtyvät myös köyhät hispaanot ja alusta alkaen ryöstely vaivaa mellakka-alueita, kuten vaivasi hirmumyrsky Katrinan tuhoalueilla. Taloustaantuman köyhdyttämät valkoiset saattavat myös nousta mieltä osoittamaan. Viranomaiset eivät saa liian laajoja mellakoita rauhoitettua, jolloin yksityiset - etupäässä oikeistohenkiset - aseistetut joukot alkavat turvata alueita. Keskuspankin markkinoille finanssikriisin takia pumppaama raha aiheuttaa rahan arvon laskua ja kirpaisee, kuten normaalia, eniten köyhiä ihmisiä. Kun köyhimmillä ei ole varaa ruokaan, on sen väkivaltainen hankkiminen välttämätöntä, jos muita keinoja ei tarjoudu.

Yhdysvalloille tulee tarve vetää nopeasti joukkonsa ulkomailta kotimaata turvaamaan. Mellakat leviävät myös Eurooppaan, jossa jo ennestään on ollut levotonta. Yhdysvaltain talous lamaantuu ja dollarin arvo lähtee syöksyyn riistäen maailmantaloudelta sen tasapainon. Maailmalla runsaslukuisesti levinneet dollarit menettävät arvoaan ja niitä vaihdetaan kuumeiseti muihin valuuttoihin, kuten euroon. Keskuspankit yrittävät tukea dollaria ostamalla niitä, mutta liian pienin määrin. Työttömyys lisääntyy, kun esimerkiksi kallistunut euro tekee viennin Euroopasta kalliiksi. Lopulta Yhdysvallat on saavuttanut todellisen pohjakosketuksen.

Mitä sitten tapahtuukaan?

Jo vuosikausia varustautunut Kiina yhteistyössä öljyvaroilla varustautuvan Venäjän kanssa käyttää jopa historiallista tilaisuutta hyväkseen. Siitä on huolestunut myös Australia. Siellä tiedetään Kiinan asevarustelumenojen kaksinkertaistuneen vuodesta 2000.

Käytännössä, kun Yhdysvallat on polvillaan ja EU riippuvainen Venäjän energiasta, on Venäjällä mahdollisuus hyökätä länteen ja eteläänkin. Kiina tekee saman Aasian suunnalla Australiaa myöten. Syystä, että sota olisi hyökkäyksen kohteiden ydinalueita uhkaava ja siten hyvin vaarallinen, myös ydinaseita tultaneen käyttämään viimeisenä keinona puolustautua tai ennaltaehkäisevänä keinona.

Entäs Suomi?

Venäjä ei halua sotilaallista - ja itsessään vähämerkityksistä - konfliktia Pietarin läheisyyteen, mutta tarvitsee tien Norjaan, kuten halusi Toisessa Maailmansodassakin, joten joukot miehittävät suuren osan Suomea ja jatkavat Perämeren kiertäen länteen. Yhteissotaharjoitukset Suomen kanssa mahdollistaisivat helpomman pääsyn Skandinaviaan. Pääsuunta on kuitenkin etelämpänä ja Keski-Eurooppa jopa energiariippuvaista Saksaa myöden saatetaan liittää Venäjän vasalleiksi. Samalla venäläiset voivat toimia Georgian suunnassa ja edempänäkin. Venäjä yrittää käyttää monenlaisia keinoja tavoitteidensa saavuttamiseksi, kuten turvallisuussopimusten uusimisia.

Moderni ja lukumääräisesti vahva läntinen sotavoima taitaa kuitenkin olla liian vahva Venäjälle. Ottaen huomioon, ettei maailmanhistoria tunne Euroopan valloituksessa onnistuneita, ehkei niin käy nytkään. Venäjän kohtalona voi olla Saksan tuhon kaltainen episodi.

Loppusanat

Yllä kuvattu skenaario on varsin villi, eikä täten ihan helposti sulatettava. Lopulta jää mahdollisuudeksi vain katsoa. Asiat voivat mennä toisinkin, mutta tässä oli yksi arvelu asiaan. Venäjän ja Kiinan sotavarustelu vaikuttaa joka tapauksessa hyvin merkittävältä, eikä sellaista tarkkaavainen voi pitää "huvin vuoksi"-varusteluna. Rahan tarpeita on molemmilla mailla muuallakin. Suurvalloilla on mahdollisuuksia toteuttaa suurvaltapolitiikkaa, josta seuraa kiusaus toteuttaa sellaista. Vallanhimo ja pelinhimo vellovat johtajien sisuksissa pikkuhiljaa otettaan tiukentaen.

Naisihanne ja homot

Et ole ehkä koskaan miettinyt, mikä on homojen naisihanne. Väitän, että sellainen salakavala ilmiö on olemassa ja että yllättäen sillä on paikkansa muotimaailmassa. Siitä sikiääkin aikamoisia ongelmia, joista kärsii moni nainen.

Homojen naisihanne ei voi olla heteromiesten kaltainen heikomman seksuaalisen kiinnostuksen takia. Homothan sen sijaan tuntevat kiinnostusta miesmäisempään vartaloon: rinnattomaan ja kurvittomaan. Sattumalta muotimaailman menestyvät naismallit ovatkin tätä ihannetta poikkeuksellisen paljon vastaavia. Sellainen taas ei voi olla sattumaa ja ei liene yllättävää, jos muotimaailman suuret suunnittelijat ovatkin homoja. Vaatteet eivät ole perusmiesten suurin kiinnostuksen kohde, kuten kaikki tiedämme. Naismaisten miesten kiinnostus vaatteisiin taas on suurempi ja näistä miehistä osa väistämättä on homoja. Kun nämä homot määrittävät ketkä naiset heidän ihailtuja vaatteitaan voivat esitellä, on heillä suuri valta siihen, mikä on kaunista muotimaailmassa.

Ei siis olekaan sattumaa, että mallit ovat jopa langanlaihoja. Käytännössä naiset ovat menneet tähän "vedätykseen" täysillä mukaan. Muotilehdet ovat pullollaan näitä laihoja naisia, joten ei ole lainkaan yllättävää, että sellaisia opitaan ihailemaan. Naisille on sanottu mikä on kaunista ja sen he ovat omaksuneet. Valitettavasti sanojat eivät ole olleet oikeasti naisvartalosta kiinnostuneita heteromiehiä vaan homoja. Voisi sanoa, että on valittu eläinsuojelija, kun piti valita metsästäjä.

Aniharva nainen lähimainkaan täyttää mallimaailman naisihannetta. Harva heteromies sitä ihannetta omaakaan. Niin kauan, kun nainen ei heteromiesten naisihanteen eroa homomiesten "kuoropoikaihanteeseen" huomaa, on hänet tuomittu heikompaan itsetuntoon. Täysin toisenlainen naisihanne tuleekin vastaan aikuisviihteessä, josta löytyy kurvikkaita naisia jos jonkinlaisia. Siellä on totuus, sillä sen ihanteen näkemisestä moni on jopa valmis maksamaan. Sitä paitsi naisilla on yksi etu, jota ei voi ylenkatsoa: he ovat naisia ja heteromiehet ovat kiinnostuneita naisista. Tämä itsestäänselvyys tarkoittaa sitä, että jos nainen näyttää naiselta, se riittää. Ihmiskunnan lisääntyminen, koko olemassaolomme, perustuu siihen.

Kuka kehtaa olla levy-yhtiöitä vastaan?

Musiikkia ja elokuvia ei saa kopioida ilmaiseksi itselleen, sanovat suuret viihdeyhtiöt. Se tappaa teollisuuden, kuten tappoivat C-kasetti ja VHS:kin. Onko totuus näin yksinkertainen, vaikka se silti kuulostaisikin?

Mitä oikein onkaan tapahtunut sitten C-kasetin? Tuli tietysti CD-levyt ja vastaavat, mutta niin tuli internetkin, vaikkei sitä yhtiöt halunneet. Huoneiden hämäristä nousi tappaja viihdeteollisuutta kaatamaan. Viimeistä iskua odotellessa voimmekin miettiä tapahtuneita.

Internet toi loistavan tavan välittää musiikkia. Tiedostotyypit kehittyivät ja toisto-ohjelmat paranivat. Kehitettiin ohjelmia tiedostojen yhä tehokkaampaan välitykseen, jotta teollisuuden musiikki ja elokuvat saataisiin kaikille halukkaille. Ja mikä ihanteellisinta, kaiken työn tekivät vapaa-ehtoiset ilmaiseksi. Voi mikä bisneksen unelmatilaisuus?

Ja paskat. Oli kaksi voimaa: käyttäjien ilmaisen viihteen jakaminen ja yhtiöiden voittojen puolustaminen. Tässä suuryhtiöt tekivät kardinaalivirheen ja pelokkuuttaan, laiskuuttaan sekä kehittymishaluttomuuttaan he torjuivat internetin. Tämä tarjosi uudelle kilpailijalle mahtavan tilaisuuden: ilmainen musiikki sai monopolin netin jakeluun. Kun netti levisi ja muu markkina alkoi yhä enemmän menettää otettaan, alkoi suuryhtiöidenkin kiinnostus herätä, mutta hitaasti. Käytännössä pahin oli jo tehty: ei oltu tehty mitään. Ilmainen nettimusiikki oli yhä suuremman asiakaskunnan omaksuma hankintatapa.

Jotain yhtiöt älysivät ja jaksoivat tehdä: palkata lakimiehiä ja yhä enemmän lakimiehiä. Valitettavasti asiakkaan parempi palveleminen oli niin vaikea ja etäinen asia, että se unohtui kokonaan ja niin ilmainen musiikki jatkoi voittokulkuaan. Niin jatkoi myös lakimiesarmeija, joka alkoi saada poliitikkojen päitä kääntymään levy-yhtiöiden omistajia puolustamaan. Niin luotiin lakeja ilmaista musiikkia vastaan ja kaadettiin jakeluteitä, kuten Napster ja Kazaa. Aina syntyi uusia, kunnes olemmekin tässä päivässä ja tapauksessa Pirate Bay, jonka vetäjät tuomittiin vankeuteen ja suuriin korvauksiin tekijänoikeusrikkomuksista.

Nyt Pirate Bay-oikeudenkäynnin tuomari on paljastunut levy-yhtiöiden kätyriksi, hauskaa kyllä, ja esitutkinnan tehnyt poliisi on tavoittamattomissa - hänenkin kytkentöjään epäillään. Oikeudenkäynti jouduttaneen uusimaan ja levy-yhtiöiden keinot tullevat tarkasteluun. Ehkäpä syyttävä taho joutuukin syytetyn penkille.

Kenen etu uhattuna?

Levy-yhtiöt ovat ottaneet normaalisti ison osan taiteilijoiden teosten tuotosta. Kun nyt musiikin tekeminen on mahdollista 1000 euron investoinneilla entisten 20-50 000 euron sijaan, on levy-yhtiön perustaminen entistä helpompaa ja kun netti on mitä helpoin ja halvin jakelukanava, ei suuria levy-yhtiöitä tarvita ja siinä on heidän ongelma. Osan itsensä turhaksi tekemisestä ovat yhtiöt itse varmistaneet kehityksen vastustamisella ja asiakaspalvelun väheksymisellä.

Patenttisuoja raukeaa viimeistään 20 vuodessa ja ennemminkin, mutta musiikissa vastaava suoja kestää 70 vuotta tekijän kuolemasta, eli esimerkiksi yli sata vuotta. Se on varsin pitkä aika se. Nettijakelu on tullut jäädäkseen ja sellaisessa muodossa kuin asiakas haluaa. Hinnoittelutapa, ilmainen tai ei, on tekninen kysymys, joka on ratkaistava asiakkaalle käytännöllisellä tavalla.

Norjalaisen tutkimuksen mukaan suurimmat ilmaisen musiikin lataajat myös ostavat eniten musiikkia. Artistit taas saavat paljon tuloja keikkailusta ja osa heistä on jopa ilmaisen nettijakelun kannalla. Totta kai jokainen haluaisi rahaakin, mutta levy-yhtiöiden artistien hyväksikäytön aika lienee lopuillaan.

Kulttuurivallankumous?

Seuraako kaikesta musiikin tekeminen yhdessä jos toisessa niemen notkossa ja sen massiivinen sekä halpa ja jopa ilmainen välikädetön jakelu netitse? Epäilemättä jakeluun tuleva musiikki tulee olemaan omintakeisempaa kuin ennen. Tässä tulevat voittamaan käyttäjät halvemmalla sekä paremmin saatavalla musiikilla ja tekijät suuremmilla myyntituloilla.

Uppiniskaisille levy-yhtiöille tehdään museo. Heidän vastaiskunsa markkinoita vastaan on tuomittu tuhoon. On vain yksi tie: tehtävä markkinoiden halun mukaan. Niin se on kaikilla toimivilla markkinoilla. Sellaisia EU:kin julistaa puolustavansa. Nyt yhtiöt ovat saaneet EU:n langetettua juoneensa, jonka tuloksena jään odottamaan Pirate Bay-oikeudenkäynnin jälkiseuraamuksia.

EU:n Telecoms Packagessa direktiivein yritetään saada kansalaisten netin käyttö kuriin ja maiden hallituksille annetaan vapaus sensuuriin. Seuraava askel voi olla valtuuksien tarkistaminen EU:n hyväksi, kunhan liittovaltiokehitys väkisin on saatu eteenpäin. Pahimmassa skenaariossa vapaan internetin aika on pian ohi. Parhaimmillaan Telecoms Packagesta ei ole mitään hyötyä. Suurpääoma on puhunut ja sitten on hakkerien ja markkinoiden vuoro. Sota ei varmasti ole loppunut. Kuka voi vastustaa massoja?

Ateismi

Ateisti mielellään kieltää uskovansa ateismiin eli jumalattomuuteen. Ennemminkin hän mielestään on vain uskomatta Jumalaan. Täten hän kokee olevansa uskonnoton ja rationaalinen. Päätelmä on kuitenkin virheellinen.

Koska ateisti ei voi muita paremmin tietää onko Jumalaa vai ei, hän joutuu valitsemaan näistä kahdesta sen mielekkäämmän vaihtoehdon ja uskomaan siihen. Se, että hän ei usko toiseen vaihtoehtoon, ei tee hänestä uskonnotonta, sillä mihin hän oman vaihtoehtonsa ja siihen uskomisen heittäisi.

Ateistin maalailema "uskottomuus" on toki mahdollinen, mutta vain ihmiselle joka ei ole kuullut Jumalasta saati että se olisi käynyt edes mielessä. Tällaisella ihmisellä ei siten ole olemassa Jumalaa edes käsitteenä. Näin hänellä ei ole siitä mielipidettä ja uskomusta. Ateisti jo tittelinäkin täten sulkee moisen täydellisen Jumalasta tietämättömyyden pois. Agnostikolla on uskon puute Jumalaan, kuten myös Jumalattomuuteen, joten hän toteaa, ettei tiedä. Skeptikko, joka kertoo uskon puutteesta Jumalaan, uskoo kuitenkin Jumalattomuuteen. Hänellä on mielipide, uskomus, agnostikolla ei.

Miten Jumalan olemassaolon voisi sitten tietää? Kysymys lienee sama kuin mahabakteerilla, joka ilman aisteja miettii onko ihmistä olemassa. Vaikea sanoa, vaikea uskoa.

Ateisti ilmeisesti mielestään loogisesti perustaa kantansa siihen, ettei Jumalasta ole empiirisiä materiaalisia todisteita. Erillisiä todisteita on tietysti vaikea saada, kun jo itse Jumala-uskomuksissa Jumala on kaikkialla ja kaikki. Toisekseen, Jumalaan uskovien todisteet Jumalasta eivät ole konkreettisia. Ateisti kuitenkin odottaa konkreettista rationaalisen mielen ymmärtämää todistetta. Kuten kaikki tiedämme, meidän useimpien mieli on tietoisesti kyvykäs ymmärtämään pitkälti vain konkreettisia ja rationaalisia asioita, joten jos näiden lisäksi odotetaan Jumalasta joitain muita todisteita, ei niitä mieli kuitenkaan havaitse tai ymmärrä.

Lopulta ennemminkin on kyse siitä, ettei moni ateisti halua uskoa Jumalaan. Käsi kädessä kulkee uskon puute kaikkeen yliluonnolliseksi kutsuttuun, josta on tänä päivänä jo tieteellistäkin aineistoa. Usea ateisti on kannassaan valitettavasti uskomuksen hallitsema, jolloin puolueeton suhde vastakkaisiin näkemyksiin puuttuu ja estää tutustumasta itse asiaan. Perustelemalla alussa mainitsemallani tavalla kantaansa, ateisti mielestäni vain osoittaa kesken jääneen pohdiskelun. Kokemukseni perusteella väittely ja keskustelu onkin hankalaa, kun vastapuoli ei usein tosiasiassa ole edes halukas pohtimaan asiaa eri näkökulmista vaan vain pönkittämään omaa kantaansa ja käytännössä itsetuntoaan. Tämä älyllinen epärehellisyys itseä kohtaan näkyy johdonmukaisesti tunteellisena suhtautumisena keskusteluun (ja itsetuntoa uhkaavaan vastapuoleen), vaikka keskustelija itse mielestään edustaa puolueetonta järkevyyttä. Tämä ristiriita ei häntä kuitenkaan häiritse.

Lisää näennäisepäilystä täällä.