Eteenpäin pyritään, jonnekin. Askel eteenpäin on mielessä, mutta minne sekin vie ja miksi juuri sinne? Löytyykö lopulta mistään sitä lopullista onnea? Asettaako elämä rajat niin, ettei voi kuin kapeaa polkua vaeltaa?
Osoittautuuko kaikki löydetty vain katinkullaksi?
Kärjistäen, vastaus on kyllä.
Pointti ei kuitenkaan ole siinä, mitä löytää. Tärkeämpää on vain yrittää olla tyytyväinen siihen mitä jo on. Se on yksinkertaista. Elämänsä asioille, joihin ei voi vaikuttaa, ei kannata uhrata tyytyväisyyttään. Tyytyväisyys on arvokasta. Kunnioita ja suojele sitä.
Suurten vaikeuksien keskellä tyytyväisyys karisee miltei väkisin. Jo se on merkki siitä, ettei sitä hyvinä aikoina kannata uhrata turhaan valittamiseen. Pidä pönttö puhtaana.
Eräässä tutkimuksessa koehenkilöt laitettiin laskemaan kuvia sanomalehdestä. Pessimistit löysivät keskimäärin kaikki ja aikaa meni joitain minuutteja. Optimistit kuitenkin tiesivät aina kuvien määrän ja aikaa meni vain sekunteja. He huomasivat etusivulla kerrottavan kuvien määrän.
Valittaminen, epäkohtien esiintuonti, on usein tärkeääkin. Onko kuitenkin joskus niin, että itse valitus on tärkeämpää kuin itse asia? Voiko vitutukseen rakastua? Joskus, joillekuille, tärkeämpää on valituksesta saatava tunne. Valitus saa tuntemaan jotain, kun pelkkä oleminen ei riitä. Ehkä vika on olemisen tyhjyydessä. Ehkä se johtuu elämän tyhjyydestä. Ehkä olisi aika tehdä jotain.
Usein oikeasti vaikeuksissa olevat eivät valita. He eivät jaksa. Miksipä heikentää jo muutenkin heikkoa oloa.
Helpoin tie helpottaa oloaan on etsiä nöyrästi pientä onnea. Nauttia aamukahvista, käydä puistossa ja keskittyä molempiin. Olla vaan. Rentous ei kuitenkaan ole yhtä kuin löysyys. Se ennemminkin antaa virtaa tekoihin.
Moni ehkä yllättyy, mutta ikä tekee onnelliseksi. Iän myötä oppii olemaan. Moni oppii valikoimaan olennaiset asiat. Parempi ottaa rennosti, kun sen kerran pystyy tekemään. Maailmaa on vaikeampi muuttaa kuin omaa asennetta. Sitä voi harjoitella joka päivä.
