Kuka kehtaa olla levy-yhtiöitä vastaan?

Musiikkia ja elokuvia ei saa kopioida ilmaiseksi itselleen, sanovat suuret viihdeyhtiöt. Se tappaa teollisuuden, kuten tappoivat C-kasetti ja VHS:kin. Onko totuus näin yksinkertainen, vaikka se silti kuulostaisikin?

Mitä oikein onkaan tapahtunut sitten C-kasetin? Tuli tietysti CD-levyt ja vastaavat, mutta niin tuli internetkin, vaikkei sitä yhtiöt halunneet. Huoneiden hämäristä nousi tappaja viihdeteollisuutta kaatamaan. Viimeistä iskua odotellessa voimmekin miettiä tapahtuneita.

Internet toi loistavan tavan välittää musiikkia. Tiedostotyypit kehittyivät ja toisto-ohjelmat paranivat. Kehitettiin ohjelmia tiedostojen yhä tehokkaampaan välitykseen, jotta teollisuuden musiikki ja elokuvat saataisiin kaikille halukkaille. Ja mikä ihanteellisinta, kaiken työn tekivät vapaa-ehtoiset ilmaiseksi. Voi mikä bisneksen unelmatilaisuus?

Ja paskat. Oli kaksi voimaa: käyttäjien ilmaisen viihteen jakaminen ja yhtiöiden voittojen puolustaminen. Tässä suuryhtiöt tekivät kardinaalivirheen ja pelokkuuttaan, laiskuuttaan sekä kehittymishaluttomuuttaan he torjuivat internetin. Tämä tarjosi uudelle kilpailijalle mahtavan tilaisuuden: ilmainen musiikki sai monopolin netin jakeluun. Kun netti levisi ja muu markkina alkoi yhä enemmän menettää otettaan, alkoi suuryhtiöidenkin kiinnostus herätä, mutta hitaasti. Käytännössä pahin oli jo tehty: ei oltu tehty mitään. Ilmainen nettimusiikki oli yhä suuremman asiakaskunnan omaksuma hankintatapa.

Jotain yhtiöt älysivät ja jaksoivat tehdä: palkata lakimiehiä ja yhä enemmän lakimiehiä. Valitettavasti asiakkaan parempi palveleminen oli niin vaikea ja etäinen asia, että se unohtui kokonaan ja niin ilmainen musiikki jatkoi voittokulkuaan. Niin jatkoi myös lakimiesarmeija, joka alkoi saada poliitikkojen päitä kääntymään levy-yhtiöiden omistajia puolustamaan. Niin luotiin lakeja ilmaista musiikkia vastaan ja kaadettiin jakeluteitä, kuten Napster ja Kazaa. Aina syntyi uusia, kunnes olemmekin tässä päivässä ja tapauksessa Pirate Bay, jonka vetäjät tuomittiin vankeuteen ja suuriin korvauksiin tekijänoikeusrikkomuksista.

Nyt Pirate Bay-oikeudenkäynnin tuomari on paljastunut levy-yhtiöiden kätyriksi, hauskaa kyllä, ja esitutkinnan tehnyt poliisi on tavoittamattomissa - hänenkin kytkentöjään epäillään. Oikeudenkäynti jouduttaneen uusimaan ja levy-yhtiöiden keinot tullevat tarkasteluun. Ehkäpä syyttävä taho joutuukin syytetyn penkille.

Kenen etu uhattuna?

Levy-yhtiöt ovat ottaneet normaalisti ison osan taiteilijoiden teosten tuotosta. Kun nyt musiikin tekeminen on mahdollista 1000 euron investoinneilla entisten 20-50 000 euron sijaan, on levy-yhtiön perustaminen entistä helpompaa ja kun netti on mitä helpoin ja halvin jakelukanava, ei suuria levy-yhtiöitä tarvita ja siinä on heidän ongelma. Osan itsensä turhaksi tekemisestä ovat yhtiöt itse varmistaneet kehityksen vastustamisella ja asiakaspalvelun väheksymisellä.

Patenttisuoja raukeaa viimeistään 20 vuodessa ja ennemminkin, mutta musiikissa vastaava suoja kestää 70 vuotta tekijän kuolemasta, eli esimerkiksi yli sata vuotta. Se on varsin pitkä aika se. Nettijakelu on tullut jäädäkseen ja sellaisessa muodossa kuin asiakas haluaa. Hinnoittelutapa, ilmainen tai ei, on tekninen kysymys, joka on ratkaistava asiakkaalle käytännöllisellä tavalla.

Norjalaisen tutkimuksen mukaan suurimmat ilmaisen musiikin lataajat myös ostavat eniten musiikkia. Artistit taas saavat paljon tuloja keikkailusta ja osa heistä on jopa ilmaisen nettijakelun kannalla. Totta kai jokainen haluaisi rahaakin, mutta levy-yhtiöiden artistien hyväksikäytön aika lienee lopuillaan.

Kulttuurivallankumous?

Seuraako kaikesta musiikin tekeminen yhdessä jos toisessa niemen notkossa ja sen massiivinen sekä halpa ja jopa ilmainen välikädetön jakelu netitse? Epäilemättä jakeluun tuleva musiikki tulee olemaan omintakeisempaa kuin ennen. Tässä tulevat voittamaan käyttäjät halvemmalla sekä paremmin saatavalla musiikilla ja tekijät suuremmilla myyntituloilla.

Uppiniskaisille levy-yhtiöille tehdään museo. Heidän vastaiskunsa markkinoita vastaan on tuomittu tuhoon. On vain yksi tie: tehtävä markkinoiden halun mukaan. Niin se on kaikilla toimivilla markkinoilla. Sellaisia EU:kin julistaa puolustavansa. Nyt yhtiöt ovat saaneet EU:n langetettua juoneensa, jonka tuloksena jään odottamaan Pirate Bay-oikeudenkäynnin jälkiseuraamuksia.

EU:n Telecoms Packagessa direktiivein yritetään saada kansalaisten netin käyttö kuriin ja maiden hallituksille annetaan vapaus sensuuriin. Seuraava askel voi olla valtuuksien tarkistaminen EU:n hyväksi, kunhan liittovaltiokehitys väkisin on saatu eteenpäin. Pahimmassa skenaariossa vapaan internetin aika on pian ohi. Parhaimmillaan Telecoms Packagesta ei ole mitään hyötyä. Suurpääoma on puhunut ja sitten on hakkerien ja markkinoiden vuoro. Sota ei varmasti ole loppunut. Kuka voi vastustaa massoja?

Ateismi

Ateisti mielellään kieltää uskovansa ateismiin eli jumalattomuuteen. Ennemminkin hän mielestään on vain uskomatta Jumalaan. Täten hän kokee olevansa uskonnoton ja rationaalinen. Päätelmä on kuitenkin virheellinen.

Koska ateisti ei voi muita paremmin tietää onko Jumalaa vai ei, hän joutuu valitsemaan näistä kahdesta sen mielekkäämmän vaihtoehdon ja uskomaan siihen. Se, että hän ei usko toiseen vaihtoehtoon, ei tee hänestä uskonnotonta, sillä mihin hän oman vaihtoehtonsa ja siihen uskomisen heittäisi.

Ateistin maalailema "uskottomuus" on toki mahdollinen, mutta vain ihmiselle joka ei ole kuullut Jumalasta saati että se olisi käynyt edes mielessä. Tällaisella ihmisellä ei siten ole olemassa Jumalaa edes käsitteenä. Näin hänellä ei ole siitä mielipidettä ja uskomusta. Ateisti jo tittelinäkin täten sulkee moisen täydellisen Jumalasta tietämättömyyden pois. Agnostikolla on uskon puute Jumalaan, kuten myös Jumalattomuuteen, joten hän toteaa, ettei tiedä. Skeptikko, joka kertoo uskon puutteesta Jumalaan, uskoo kuitenkin Jumalattomuuteen. Hänellä on mielipide, uskomus, agnostikolla ei.

Miten Jumalan olemassaolon voisi sitten tietää? Kysymys lienee sama kuin mahabakteerilla, joka ilman aisteja miettii onko ihmistä olemassa. Vaikea sanoa, vaikea uskoa.

Ateisti ilmeisesti mielestään loogisesti perustaa kantansa siihen, ettei Jumalasta ole empiirisiä materiaalisia todisteita. Erillisiä todisteita on tietysti vaikea saada, kun jo itse Jumala-uskomuksissa Jumala on kaikkialla ja kaikki. Toisekseen, Jumalaan uskovien todisteet Jumalasta eivät ole konkreettisia. Ateisti kuitenkin odottaa konkreettista rationaalisen mielen ymmärtämää todistetta. Kuten kaikki tiedämme, meidän useimpien mieli on tietoisesti kyvykäs ymmärtämään pitkälti vain konkreettisia ja rationaalisia asioita, joten jos näiden lisäksi odotetaan Jumalasta joitain muita todisteita, ei niitä mieli kuitenkaan havaitse tai ymmärrä.

Lopulta ennemminkin on kyse siitä, ettei moni ateisti halua uskoa Jumalaan. Käsi kädessä kulkee uskon puute kaikkeen yliluonnolliseksi kutsuttuun, josta on tänä päivänä jo tieteellistäkin aineistoa. Usea ateisti on kannassaan valitettavasti uskomuksen hallitsema, jolloin puolueeton suhde vastakkaisiin näkemyksiin puuttuu ja estää tutustumasta itse asiaan. Perustelemalla alussa mainitsemallani tavalla kantaansa, ateisti mielestäni vain osoittaa kesken jääneen pohdiskelun. Kokemukseni perusteella väittely ja keskustelu onkin hankalaa, kun vastapuoli ei usein tosiasiassa ole edes halukas pohtimaan asiaa eri näkökulmista vaan vain pönkittämään omaa kantaansa ja käytännössä itsetuntoaan. Tämä älyllinen epärehellisyys itseä kohtaan näkyy johdonmukaisesti tunteellisena suhtautumisena keskusteluun (ja itsetuntoa uhkaavaan vastapuoleen), vaikka keskustelija itse mielestään edustaa puolueetonta järkevyyttä. Tämä ristiriita ei häntä kuitenkaan häiritse.

Lisää näennäisepäilystä täällä.