Silmäni ovat auenneet huomaamaan kuinka heikoin tiedoin yritysten johtajat saattavat tehdä päätöksiä ja kuinka hämmästyttäviä ne voivat olla.
Kahdessa firmassa on paukautettu YT:t päälle irtisanomisia varten. Molemmissa tapauksissa - tietysti - työntekijät tympiintyivät, työteho laski ja osa hyvistä työntekijöistä nosti kytkintä. Kun prosessi oli saatu päätökseen ja aikaa oli tovi kulunut, otettiin takaisin ne ketä irtisanotuista ja -sanoutuneista saatiin. Oltiin siis palattu alkupisteeseen. Tai eipä oltukaan: työntekijöiden moraali oli laskenut ja osa hyvistä tekijöistä oli siis menetetty, kenties lopullisesti. Asiakassuhteet olivat kärsineet toimitusongelmien takia ja tietysti paljon oli jäänyt työtä tekemättä.
Työntekijän näkökulmasta koko "show" näyttäytyy perin kummallisena. Mistä oikein on kyse? Irtisanomisten syitä on erilaisia, joskus siirretään kokonainen tuotantolaitos maasta, joskus tavoitteena on tehostus, tuloksen parantaminen tai pörssikurssin nostattaminen. Varsinkin kaikissa kolmessa viimeisessä tapauksessa herää kysymyksiä:
Jos täytyy irtisanoa, onko yrityksen johto laiminlyönyt aiemmin tehokkuuden ylläpidon ja organisaatioon on pesiytynyt ilmaa? Onko rekrytoinnissa epäonnistuttu niin, että osa rekrytoiduista täytyy irtisanoa? Jos irtisanomiset ovat paras vaihtoehto tehostaa toimintoja, miksei yritys kykene ilman niitä tehostumaan riittävästi (onko palkitseminen lapsenkengissä)?
Johto voisi lähteä kehittämään yrityksen toimintaa. Siihen ei kuitenkaan välttämättä päädytä mahdollisen liiallisen vaikeuden ja sekavuuden takia. Kuitenkin yrityksen asema on haastettu, kun tuloksentekokyky on vaikeutunut. Siihen osa yrityksistä reagoi laihduttamalla, kun osa bodaa. Laihduttajien kehittämispaukut sekä lisääntyvät (säästyvä raha) että vähentyvät (menetetty kokemus ja työaika). Bodaajat saavat palkkionsa kehittämisen tulosten myötä. Tosin, kehitysprojektit tuppaavat usein olevan tuloksettomia, mikäli paperiteollisuuden vastaavista voi tehdä yleisiä päätelmiä. Joka tapauksessa osa yrityksistä yrittää hyökkätä ja osa ilmeisesti luovuttaa heti kättelyssä.
Yhteenvetona yt-irtisanomiset ilman tuotannonsiirtoja näyttävät monessa tapauksessa, vaikkei kaikissa, olevan huonosti johdetun yhtiön merkki. Moni yritys saattaa olla laiska kehittämään itseään. Se ei kiinnosta. Selitys huonoon johtamiseen saattaa hyvinkin löytyä yritysten laiskoista ja muutenkin heikoista hallituksista. Johtoon pääsee heikkoja hahmoja ja niiltä ei vaadita tarpeeksi. Tosin, mistäpä saat hyviä johtajia. Itse näen sellaisia harvoin.
Markkinatalous ei ole täydellinen, se on tie sinne.
maanantai 12. marraskuuta 2007
torstai 8. marraskuuta 2007
Terveisiä homekoulujen maasta
Suomalaiset koulukkaat ovat niittäneet mainetta jo vuosia PISA-kokeiden menestyksen ansiosta. On ihmetelty, kuinka näin pienellä rahalla on saatu näin hyviä tuloksia aikaan. Ulkomaalaisia delegaatioita on kierrätetty maassa ja esitelty kouluja. Minulle, mainitun koulun läpikäyneelle, ei koulussa tietenkään ole mitään erikoista. Voisiko olla?
No, eihän Suomessa koululaitokseen ole sen kummemmin keskitytty kuin muuallakaan. Jotain on kuitenkin saatu aikaan: Kouluruokailu alkoi sodan jälkeen, jotta köyhimmätkin saisivat päivän ensimmäisen ja joskus ainoan aterian keskittymistä parantamaan. Peruskoulun perustaminen 70-luvulla toi saman koulun kaikille. Maa oli ollut maatalousyhteiskunta ja paljon oli ihmisiä vailla kunnon koulutusta. Ei ollut vara jättää ketään ulkopuolelle, kun viivan paremmalle puolelle ei ennestään jäänyt kovin montaa. Suomalaisessa koulussa on perinteisesti äidillisesti katsottu heikompien taitamisen perään ja tuettu tarvittaessa. Nyt kuuluu kysymys: Voiko näillä eväillä syntyä maailman paras koulu? Eihän sellaista edes ole oikeastaan yritetty. On vain koetettu hoitaa pahimpia ongelmia kuntoon ja yhtäkkiä meillä on maailman paras koulu. Vaikuttavaa.
No, eihän se niin mene. Suomenkieliset koululaiset ovat ruotsinkielisiä parempia, Suomi on ollut 300 vuotta Euroopan lukutaitoisin maa, TV-ohjelmat tekstitetään suomeksi, siinä muutamia selityksiä suomalaisten PISA-menestykseen. Yksinkertaisesti näyttää siltä, että suomen kieli auttaa huomattavasti sanallisten ongelmien edessä, joita PISA-kokeet ovat. Kas, suomen kielihän luetaan kuten kirjoitetaan ja on looginenkin, väitetään. Jos on siis kuuluisat sijamuodot hallussa, on jo pitkällä. Siinä missä ranskankieliset takovat kieliopillisia perustuksiaan 12 vuotta, pääsevät suomenkieliset vähän helpommalla, alle vuodessa.
Jos meillä ei olisi suomen kieltä, olisimme ehkä suorastaan huonoja. Loistoyhteiskunnan rakentaminen vaatii loistoyksilöitä ja heiltä loistosuorituksia. Loistoyksilöitä ei synny tyhjästä, vaan ne pitää rakentaa pala kerrallaan: loistava koti ja kasvatus, loistava koulu, loistava ympäristö ilmapiireineen ja ystävineen. Toki, nuokaan eivät riitä, vaan täytyy olla ongelmia (haasteita), jotka jalostavat yksilön. Jokatapauksessa merkittävin, mitä valtio loistoyhteiskunnan eteen voi tehdä, on mahdollistaa loistava koulujärjestelmä. Onko meillä sellainen? Jos on, tää on sit täs?
Mitä koulun pitäisi olla?
Itse kyseenalaistan koulujärjestelmämme. Puhun monin osin valitettavasti vain omasta kokemuksesta, joka lukion osalta päättyi 1995. Koulu oli tylsää ja se teki minusta siksi olettajan. Oletin aina, että ylhäältä annettu tieto pitää paikkansa. En tainnut olla ainoa laatuani. Nuori aikuisuus on ollut tästä auktoriteettiuskosta ja olettamisesta irtautumista, silmien avautumista. On monia, joita asiat ja ongelmat eivät samoin kiinnosta. Joka tapauksessa koulussa ajattelua tarvittiin vain ensisijaisesti kielissä, matematiikassa ja fysiikassa. Loppu oli muistamista. Toisinkin ehkä voisi olla. Eräät tutkimukset nimittäin väittävät, että musiikin, kuvaamataidon, filosofian ja liikunnan lisääminen opetussuunnitelmassa parantaa oppilaiden matemaattisia ja kirjallisia taitoja. Valitettavasti nämä kyseiset aineet ovat kärsineet kroonisesta tuntimäärien vähäisyydestä meidän koulussamme. Noiden aineiden avulla oppilas kuitenkin oppisi kenties ajattelemaan ja luomaan, niissä riittää tekemistä koko iäksi. Yksi tuiki tärkeä lisä olisi muuten parisuhdeoppi. Yläasteen loppuvaiheessa tulisi jokaiselle saada avaimia käteen toimivaan parisuhteeseen. Toinen niinikään tärkeä aine kouluun olisi psykologia. Tämä aine antaisi jokaiselle avaimia ratkaista pään sisäisiä solmuja sekä ymmärrystä suhtautua niihin oikein esimerkiksi avun hakemiseksi, kun ongelmat ovat liian suuria itse ratkaistaviksi. Aiemmin mainittu filosofia olisi ongelmanratkaisukykyä ja rationaalisen ajattelun harjoittamista. Siellä oppisi siis ajattelemaan itse. Tällaisia aineita maailmalla onkin ollut. Lapset pitäisi harjoittaa lukemaan huomattavasti nykyistä nopeammin, joka on vain tekniikkakysymys.
Mitä muuta minun koulussani tehtäisiin toisin? Siellä pelattaisiin pelejä periaatteella tekemällä oppii. Biologia menee paremmin perille, kun lukee, näkee, kuulee ja tekee. Siellä tulisi vaatia silti kurinalaista työtä, sitä elämässä tarvitaan. Siihen nykykoulu valmistaneekin aika hyvin. Yhdeksännen luokan uskonnon tunneilla käytäisiin perusteellisesti läpi perusteet maailmanuskontojen periaatteista ymmärryksen laajentamiseksi ja elämän ymmärtämiseksi. Nykykristinusko ei valmista ymmärtämään elämää käytännössä juuri lainkaan. Elämän ymmärtäminen on kuitenkin aika tärkeää... Väitän sen pelastavan ihmishenkiä. Ruotsi olisi luonnollisesti valinnainen aine. Englantia opetettaisiin ehkäpä peruskoulun viimeisenä vuotena käytännönläheisesti, jotta jokainen uskaltaisi puhua enemmän. Perusongelmahan monien kohdalla on kielen käyttämisen välttäminen pienien kielioppivirheiden pelossa. Matematiikan suhteen tuntui hämmästyttävältä nähdä MOT:in PISA-ohjelmassa arabialainen matematiikan kirja, joka oli täynnä tekstiä!? Olisiko siinä meillä opittavaa? Jospa itsekin olisin oikeasti ymmärtänyt ne differentiaalit moisen kirjan avulla, vaikka teknisesti osasinkin kaavat ratkaista. Muistettavat aineet paukutettaisiin dokumenttielokuvin, powerpoint-esityksin, pelein, ryhmätöin ja selvitysraportein oppilaille päähän. Syykin tärkeimpiin asioihin olisi ollut kiva omana aikanani tietää, olisi maistunut homma paremmin (sehän on hyvin tärkeää). Olkaa jalomielisiä ja kertokaa miksi asioita tehdään. Kun vielä pläjäytetään muistin harjoittaminen kaiken päälle, tehostuu opetuksen vaikutus ja Suomen koulu voi oikeasti olla ylitse muiden.
Tämän päivän Suomen koulu käsittääkseni vastaa paremmin kilttien lukutoukkien tarpeisiin, kuin kaltaisieni toiminnasta ja ajattelusta (jep, jep) pitävien tarpeisiin. Tosielämä on pahimmillaan kaukana haaveistani. Home pilaa oppilaiden terveyden monissa kouluissa, kun yhdessäkään ei niin pitäisi olla. Häiriköiden aisoissa pitäminen vie valtavasti aikaa opetukselta. Jos opetussuunnitelma vaatii 45 minuuttia biologiaa, voi käytäntö olla vaikka 22 minuuttia. Suunnitelmasta jäätiin siis puoleen. Maassa ei tulisi olla opettajaa, joka ei kykene pitämään oppilaitaan kurissa. Opettajalle on annettava etukäteen keinot, taidot ja halu kurinpitoon ja sen pitää yksinkertaisesti toimia. Muita vaihtoehtoja ei ole. Häiriköt eivät saa yhteiskuntaa ohjata, vaan yhteiskunnan pitää ohjata häiriköitä. Ongelmat pitää selvittää ja hoitaa kuntoon. Psykologian täytyy pelata. Se vaatii rahaa ja sitä on annettava. Asia on mielestäni lopulta yksinkertainen ja valinnat asian hoitamiseksi nähdään peliin panostetun rahan määrästä. Beisikkiä.
No, eihän Suomessa koululaitokseen ole sen kummemmin keskitytty kuin muuallakaan. Jotain on kuitenkin saatu aikaan: Kouluruokailu alkoi sodan jälkeen, jotta köyhimmätkin saisivat päivän ensimmäisen ja joskus ainoan aterian keskittymistä parantamaan. Peruskoulun perustaminen 70-luvulla toi saman koulun kaikille. Maa oli ollut maatalousyhteiskunta ja paljon oli ihmisiä vailla kunnon koulutusta. Ei ollut vara jättää ketään ulkopuolelle, kun viivan paremmalle puolelle ei ennestään jäänyt kovin montaa. Suomalaisessa koulussa on perinteisesti äidillisesti katsottu heikompien taitamisen perään ja tuettu tarvittaessa. Nyt kuuluu kysymys: Voiko näillä eväillä syntyä maailman paras koulu? Eihän sellaista edes ole oikeastaan yritetty. On vain koetettu hoitaa pahimpia ongelmia kuntoon ja yhtäkkiä meillä on maailman paras koulu. Vaikuttavaa.
No, eihän se niin mene. Suomenkieliset koululaiset ovat ruotsinkielisiä parempia, Suomi on ollut 300 vuotta Euroopan lukutaitoisin maa, TV-ohjelmat tekstitetään suomeksi, siinä muutamia selityksiä suomalaisten PISA-menestykseen. Yksinkertaisesti näyttää siltä, että suomen kieli auttaa huomattavasti sanallisten ongelmien edessä, joita PISA-kokeet ovat. Kas, suomen kielihän luetaan kuten kirjoitetaan ja on looginenkin, väitetään. Jos on siis kuuluisat sijamuodot hallussa, on jo pitkällä. Siinä missä ranskankieliset takovat kieliopillisia perustuksiaan 12 vuotta, pääsevät suomenkieliset vähän helpommalla, alle vuodessa.
Jos meillä ei olisi suomen kieltä, olisimme ehkä suorastaan huonoja. Loistoyhteiskunnan rakentaminen vaatii loistoyksilöitä ja heiltä loistosuorituksia. Loistoyksilöitä ei synny tyhjästä, vaan ne pitää rakentaa pala kerrallaan: loistava koti ja kasvatus, loistava koulu, loistava ympäristö ilmapiireineen ja ystävineen. Toki, nuokaan eivät riitä, vaan täytyy olla ongelmia (haasteita), jotka jalostavat yksilön. Jokatapauksessa merkittävin, mitä valtio loistoyhteiskunnan eteen voi tehdä, on mahdollistaa loistava koulujärjestelmä. Onko meillä sellainen? Jos on, tää on sit täs?
Mitä koulun pitäisi olla?
Itse kyseenalaistan koulujärjestelmämme. Puhun monin osin valitettavasti vain omasta kokemuksesta, joka lukion osalta päättyi 1995. Koulu oli tylsää ja se teki minusta siksi olettajan. Oletin aina, että ylhäältä annettu tieto pitää paikkansa. En tainnut olla ainoa laatuani. Nuori aikuisuus on ollut tästä auktoriteettiuskosta ja olettamisesta irtautumista, silmien avautumista. On monia, joita asiat ja ongelmat eivät samoin kiinnosta. Joka tapauksessa koulussa ajattelua tarvittiin vain ensisijaisesti kielissä, matematiikassa ja fysiikassa. Loppu oli muistamista. Toisinkin ehkä voisi olla. Eräät tutkimukset nimittäin väittävät, että musiikin, kuvaamataidon, filosofian ja liikunnan lisääminen opetussuunnitelmassa parantaa oppilaiden matemaattisia ja kirjallisia taitoja. Valitettavasti nämä kyseiset aineet ovat kärsineet kroonisesta tuntimäärien vähäisyydestä meidän koulussamme. Noiden aineiden avulla oppilas kuitenkin oppisi kenties ajattelemaan ja luomaan, niissä riittää tekemistä koko iäksi. Yksi tuiki tärkeä lisä olisi muuten parisuhdeoppi. Yläasteen loppuvaiheessa tulisi jokaiselle saada avaimia käteen toimivaan parisuhteeseen. Toinen niinikään tärkeä aine kouluun olisi psykologia. Tämä aine antaisi jokaiselle avaimia ratkaista pään sisäisiä solmuja sekä ymmärrystä suhtautua niihin oikein esimerkiksi avun hakemiseksi, kun ongelmat ovat liian suuria itse ratkaistaviksi. Aiemmin mainittu filosofia olisi ongelmanratkaisukykyä ja rationaalisen ajattelun harjoittamista. Siellä oppisi siis ajattelemaan itse. Tällaisia aineita maailmalla onkin ollut. Lapset pitäisi harjoittaa lukemaan huomattavasti nykyistä nopeammin, joka on vain tekniikkakysymys.
Mitä muuta minun koulussani tehtäisiin toisin? Siellä pelattaisiin pelejä periaatteella tekemällä oppii. Biologia menee paremmin perille, kun lukee, näkee, kuulee ja tekee. Siellä tulisi vaatia silti kurinalaista työtä, sitä elämässä tarvitaan. Siihen nykykoulu valmistaneekin aika hyvin. Yhdeksännen luokan uskonnon tunneilla käytäisiin perusteellisesti läpi perusteet maailmanuskontojen periaatteista ymmärryksen laajentamiseksi ja elämän ymmärtämiseksi. Nykykristinusko ei valmista ymmärtämään elämää käytännössä juuri lainkaan. Elämän ymmärtäminen on kuitenkin aika tärkeää... Väitän sen pelastavan ihmishenkiä. Ruotsi olisi luonnollisesti valinnainen aine. Englantia opetettaisiin ehkäpä peruskoulun viimeisenä vuotena käytännönläheisesti, jotta jokainen uskaltaisi puhua enemmän. Perusongelmahan monien kohdalla on kielen käyttämisen välttäminen pienien kielioppivirheiden pelossa. Matematiikan suhteen tuntui hämmästyttävältä nähdä MOT:in PISA-ohjelmassa arabialainen matematiikan kirja, joka oli täynnä tekstiä!? Olisiko siinä meillä opittavaa? Jospa itsekin olisin oikeasti ymmärtänyt ne differentiaalit moisen kirjan avulla, vaikka teknisesti osasinkin kaavat ratkaista. Muistettavat aineet paukutettaisiin dokumenttielokuvin, powerpoint-esityksin, pelein, ryhmätöin ja selvitysraportein oppilaille päähän. Syykin tärkeimpiin asioihin olisi ollut kiva omana aikanani tietää, olisi maistunut homma paremmin (sehän on hyvin tärkeää). Olkaa jalomielisiä ja kertokaa miksi asioita tehdään. Kun vielä pläjäytetään muistin harjoittaminen kaiken päälle, tehostuu opetuksen vaikutus ja Suomen koulu voi oikeasti olla ylitse muiden.
Tämän päivän Suomen koulu käsittääkseni vastaa paremmin kilttien lukutoukkien tarpeisiin, kuin kaltaisieni toiminnasta ja ajattelusta (jep, jep) pitävien tarpeisiin. Tosielämä on pahimmillaan kaukana haaveistani. Home pilaa oppilaiden terveyden monissa kouluissa, kun yhdessäkään ei niin pitäisi olla. Häiriköiden aisoissa pitäminen vie valtavasti aikaa opetukselta. Jos opetussuunnitelma vaatii 45 minuuttia biologiaa, voi käytäntö olla vaikka 22 minuuttia. Suunnitelmasta jäätiin siis puoleen. Maassa ei tulisi olla opettajaa, joka ei kykene pitämään oppilaitaan kurissa. Opettajalle on annettava etukäteen keinot, taidot ja halu kurinpitoon ja sen pitää yksinkertaisesti toimia. Muita vaihtoehtoja ei ole. Häiriköt eivät saa yhteiskuntaa ohjata, vaan yhteiskunnan pitää ohjata häiriköitä. Ongelmat pitää selvittää ja hoitaa kuntoon. Psykologian täytyy pelata. Se vaatii rahaa ja sitä on annettava. Asia on mielestäni lopulta yksinkertainen ja valinnat asian hoitamiseksi nähdään peliin panostetun rahan määrästä. Beisikkiä.
Suomen historia
Tässä on minun versioni Suomen historiasta, harrastusmielessä kirjoitettu. Kevyt ja keskeneräinen, ota se kevyesti. Lähteenä enimmäkseen Wikipedia. Olkaa hyvät.
Kristinuskoisesti ajattelevia alkoi löytyä Suomesta vähitellen 500-luvulta lähtien, reilu sata vuotta myöhemmin, kun uskonto oli lyönyt läpi Roomassa ja Raamattu lyöty lukkoon. Ylipuhujina uskoon lienevät olleen nykyajallekin tuttuun tyyliin aktiiviset lähetyssaarnaajat, kuulemma idästä tulleita enimmäkseen. On vaikea kuvitella uskon menneen perille venäjän kielellä, joten saarnaajat lienevät opetelleen suomea. Ehkäpä viisauksilla ei aina ole ollut väliä, kunhan kasteen ottaa. Niinä aikoina oli varakkaita johtajia ainakin Vöyrissä Etelä-Pohjanmaalla ja Eurassa Rauman seudulla, ainakin herrojen hautoihin raaskittiin heittää melkoiset määrät aseita. Niillä aseilla tuskin oli pelkästään naapuritalon poikia peloteltu. Ehkäpä oli vähän raapastu vieraan maan eläviä yhteesymmärryksen erestä. Liekö pahasti väärin arvaan, että näitä herroja kutsuttiin kuninkaiksi.
Viikinkiajalla kasvoi varakkaita pikkukaupunkeja joihinkin jokisuihin. Ajat olivat levottomat, monet naapurit tekivät pahantekoretkiään näille turkismaille, kuten myös toisin päin. Linnoja rakennettiin puusta satakunta ja tuskinpa huvin vuoksi. Miekkoja teroiteltiin aiempaa useammin. Kukaan naapuri ei kuitenkaan noussut ylitse suomalaisten satoihin vuosiin, ainakaan pysyvästi. Sellaista sotaretkeilyä ei kuitenkaan kestänyt loputtomiin: ruotsalaisten kuningas hankki katolisen kirkon piispoineen tukijakseen ottamalla kasteen ja kristinuskon opit. Oppeja katsottiin kuitenkin läpi sormien, kun varustettiin sotajoukko ihan vain itärannan outoa kieltä puhuvia varten. Ruotsissa usko Kristuksen oppeihin horjui pahoin vielä moneen kertaan, kuten vastarannallakin. Turkuun ruotsalaiset päättivät tehdä kivilinnan uudelle paikalle. Suomalaisten rakentama vanha linna hylättiin. Uudelle paikalle jäivät hallintomiehet käskemään ja siitä alkoi ruotsalaisten käskyt suomalaisten ylle levitä. Aika oli silloin 1100-1200-lukua.
Vielä meni kuitenkin kolmisen sataa vuotta ennenkuin virallisesti pohjoinenkin Suomi liitettiin ruotsalaisten valtakunnan verotuksen alle. Sattumoisin siitä lähtien riitti suomalaisilla runsaasti ruotsalaisten sotia sodittavaksi. Ruotsalaiset olivat nimittäin siihen saakka kerrasta toiseen riidelleet ja tapelleet keskenään, eikä aikaa saati paukkuja muuhun aiemmin ollut. Jos ei Ruotsin kruunun omistajuus tahtonut olla selvää ja hyväksyttyä, niin ei ollut maan itsehallintokaan tanskalaisten käskiessä koko Pohjolaa Kalmarin unionin nimessä.
1500-luvulla Kalmarin unioni hajosi ja ruotsalaisetkin pääsivät keskenään sopuun päälliköstään, Kustaa Vaasasta, unionin hajottajasta. Vasta siinä miehessä oli kunnolla munaa, että kelpasi (oli kelvattava) useimmille. Kustaa Vaasa otti kirkolta omaisuutta köyhälle valtiolle ja nyt olikin niitä paukkuja sotimiseen ja nehän siihen käytettiin. 1800-luvulle mennessä oli takana satakunta sodan vuotta. Kovinta oli meno 1600-luvulla ja se myös näkyi: väkiluku laski, kun miehet kuolivat Euroopassa tauteihin sotaretkillään, eikä pelloille tullut auraajia. Sitä myöten loppuikin ruoka ja kun ruoka loppui, meni terveys. Taudit veivät jotakuinkin joka kolmannen suomalaisen. Taisi olla yli satatuhatta kuollutta. Porukkaa oli maassa enää Espoon verran. Ruotsi pääsi lyhyen hetken aikaa pullistelemaan 1600-luvun puolessa välissä omistaessaan ison osan Itämeren rantamaista, mutta jo muutaman kymmenen vuoden päästä 1700-luvun alussa alkoi Venäjä painaa päälle päästyään vasta jaloilleen.
1800-luvulla suomalaisia syntyi kuin sieniä sateella ja kehitys kehittyi. Satojen vuosien aikana erityisesti saksalaisia sekä muita yritteliäitä eurooppalaisia oli muuttanut Suomeen rakentamaan teollisuutta, muodostaen Suomen aateliston enemmistön, sittemmin ruotsinkielistyneen sellaisen. Suomi alkoi tuntua ihmisistä hienommalta kuin ennen. Asioista kun sai päättää aika pitkälti itse, Suomi ikäänkuin harjoitteli itsenäisyyttä varten. Venäjän vallan alla oli siis kivempaa, kunnes eräitä venäläisiä alkoi suomalaisten touhu nyrppimään. Riitaahan sellaisesta tulee. Sattuipa kuitenkin niin, että ne nyrppiintyneet venäläiset vaihtuivat toisiin venäläisiin ja oli kaikkee bolsevikkikapinaa ja vaikka mitä mellakkaa. Siinä hässäkässä suomalaiset päättivät pistää oman putiikin pystyyn ja julistautua itsenäiseksi 6. joulukuuta 1917.
Itsenäisyys
Eiköhän mennyt kahdessa kuukaudessa sotimiseksi sekin itsenäisyys. Maassa ja Venäjällä oli pitkään ollut asiat sekaisin, joten mitään ei tahdottu saada aikaan asioiden järjestämiseksi. Leninin bolsevikkien vallankumous maaliskuussa 1917 pysäytti maan. Kun sotatarvikkeita ei enää mennyt Venäjälle, tuli työttömyyttä. Kun Venäjän viljantuonti tyrehtyi, tuli nälkä. Kun miliisi katosi, tuli rauhattomuutta. Oli siis nälkä, eikä ollut rahaa saati tekemistä ja kukaan ei huolehtinut yleisestä järjestyksestä. Täten ärhäkimmät porukat perustivat omia armeijoitaan. Ne yhdistyivät Venäjän aseilla toimiviksi punakaartilaisiksi ja Suomen senaatin luvalla ja Saksan tuella toimiviin valkoisiin, joita johti 50-vuotias Mannerheim. Yleensä ottaen porukka ei oikein luottanut kenen johdossa asiat saadaan kuntoon. Siitä se sitten lähti 28. tammikuuta 1918, kun valkoiset alkoivat riisua venäläisiltä aseita rauhanomaisesti Pohjanmaalla. Tosin sitä ennen olivat punaiset jo toimineet ja sota oli osapuolten kohdatessa tosiasia. Sodan ratkaisu tuli maalis-huhtikuussa Tampereella, silloisessa Suomen teollistumisen keskuksessa. Ratkaisutaistelu oli Pohjolan suurin, 30 000 miestä, ja Suomen historian ensimmäinen kaupunkisota.
Jatkuu...
Kristinuskoisesti ajattelevia alkoi löytyä Suomesta vähitellen 500-luvulta lähtien, reilu sata vuotta myöhemmin, kun uskonto oli lyönyt läpi Roomassa ja Raamattu lyöty lukkoon. Ylipuhujina uskoon lienevät olleen nykyajallekin tuttuun tyyliin aktiiviset lähetyssaarnaajat, kuulemma idästä tulleita enimmäkseen. On vaikea kuvitella uskon menneen perille venäjän kielellä, joten saarnaajat lienevät opetelleen suomea. Ehkäpä viisauksilla ei aina ole ollut väliä, kunhan kasteen ottaa. Niinä aikoina oli varakkaita johtajia ainakin Vöyrissä Etelä-Pohjanmaalla ja Eurassa Rauman seudulla, ainakin herrojen hautoihin raaskittiin heittää melkoiset määrät aseita. Niillä aseilla tuskin oli pelkästään naapuritalon poikia peloteltu. Ehkäpä oli vähän raapastu vieraan maan eläviä yhteesymmärryksen erestä. Liekö pahasti väärin arvaan, että näitä herroja kutsuttiin kuninkaiksi.
Viikinkiajalla kasvoi varakkaita pikkukaupunkeja joihinkin jokisuihin. Ajat olivat levottomat, monet naapurit tekivät pahantekoretkiään näille turkismaille, kuten myös toisin päin. Linnoja rakennettiin puusta satakunta ja tuskinpa huvin vuoksi. Miekkoja teroiteltiin aiempaa useammin. Kukaan naapuri ei kuitenkaan noussut ylitse suomalaisten satoihin vuosiin, ainakaan pysyvästi. Sellaista sotaretkeilyä ei kuitenkaan kestänyt loputtomiin: ruotsalaisten kuningas hankki katolisen kirkon piispoineen tukijakseen ottamalla kasteen ja kristinuskon opit. Oppeja katsottiin kuitenkin läpi sormien, kun varustettiin sotajoukko ihan vain itärannan outoa kieltä puhuvia varten. Ruotsissa usko Kristuksen oppeihin horjui pahoin vielä moneen kertaan, kuten vastarannallakin. Turkuun ruotsalaiset päättivät tehdä kivilinnan uudelle paikalle. Suomalaisten rakentama vanha linna hylättiin. Uudelle paikalle jäivät hallintomiehet käskemään ja siitä alkoi ruotsalaisten käskyt suomalaisten ylle levitä. Aika oli silloin 1100-1200-lukua.
Vielä meni kuitenkin kolmisen sataa vuotta ennenkuin virallisesti pohjoinenkin Suomi liitettiin ruotsalaisten valtakunnan verotuksen alle. Sattumoisin siitä lähtien riitti suomalaisilla runsaasti ruotsalaisten sotia sodittavaksi. Ruotsalaiset olivat nimittäin siihen saakka kerrasta toiseen riidelleet ja tapelleet keskenään, eikä aikaa saati paukkuja muuhun aiemmin ollut. Jos ei Ruotsin kruunun omistajuus tahtonut olla selvää ja hyväksyttyä, niin ei ollut maan itsehallintokaan tanskalaisten käskiessä koko Pohjolaa Kalmarin unionin nimessä.
1500-luvulla Kalmarin unioni hajosi ja ruotsalaisetkin pääsivät keskenään sopuun päälliköstään, Kustaa Vaasasta, unionin hajottajasta. Vasta siinä miehessä oli kunnolla munaa, että kelpasi (oli kelvattava) useimmille. Kustaa Vaasa otti kirkolta omaisuutta köyhälle valtiolle ja nyt olikin niitä paukkuja sotimiseen ja nehän siihen käytettiin. 1800-luvulle mennessä oli takana satakunta sodan vuotta. Kovinta oli meno 1600-luvulla ja se myös näkyi: väkiluku laski, kun miehet kuolivat Euroopassa tauteihin sotaretkillään, eikä pelloille tullut auraajia. Sitä myöten loppuikin ruoka ja kun ruoka loppui, meni terveys. Taudit veivät jotakuinkin joka kolmannen suomalaisen. Taisi olla yli satatuhatta kuollutta. Porukkaa oli maassa enää Espoon verran. Ruotsi pääsi lyhyen hetken aikaa pullistelemaan 1600-luvun puolessa välissä omistaessaan ison osan Itämeren rantamaista, mutta jo muutaman kymmenen vuoden päästä 1700-luvun alussa alkoi Venäjä painaa päälle päästyään vasta jaloilleen.
Taustaa: "Venäjähän" oli ollut "Mongoliaa" Moskovaa myöten 1200-1300-luvuilla ja mongolit ottivat ison osan venäläisten työn tuotoksista itselleen. Kun Liettua alkoi pullistella, ryhtyi mongolien johto suosimaan Moskovan päälliköitä muita enemmän, että edes joku alue voisi pitää liettualaiset rajan takana. Samaan aikaan mongolit itse tappelivat keskenään ja kaiken tuloksena Moskovan päällikkö kääntyikin isäntiään vastaan ja joukkoineen pieksivät mongolit vuonna 1380. Miltei sata vuotta myöhemmin Moskovan suuriruhtinas valloitti alunperin suomalais-slaavilaisen rikkaan kauppatasavallan nimeltään Novgorod. Sen jälkeen tuli valtaan Iivana Julma, jonka kuoltua tapeltiin siitä kuka käskee. Sen takia Venäjää pieksettiin: mm. Puola-Liettuan tasavalta valloitti maan 1609 kolmeksi vuodeksi. Sekasorto päättyi, kun Iivana Julman veljenpojan poika, Mikael Romanov, valittiin tsaariksi. Lopulta Pietari Suuri pisti asiat järjestykseen. Kunnianhimoinen tsaari valloitti Viron sekä miehitti Suomen (isoviha) ja perusti apostoli Pietarin mukaan nimetyn uuden pääkaupungin hauskasti Ruotsin maille, Neva-joen suistoon. Ylimielistä jos mikä.Venäjän pullistelun päätös oli Suomen liittäminen osaksi keisarikuntaa 1808. Tosin Venäjää Suomi ei kiinnostanut, mutta kun Napoleon käski hyökätä, niin oli se sitten hyökättävä. Napoleon halusi, että Ruotsi saadaan sodalla Ranskan puolelle ja Englantia vastaan. Siihen sotaan loppui joka tapauksessa ruotsalaisten suurvaltaleikit. Naapurien touhut olivat menneet niin isoiksi, ettei Svean pojat voineet enää mitään.
1800-luvulla suomalaisia syntyi kuin sieniä sateella ja kehitys kehittyi. Satojen vuosien aikana erityisesti saksalaisia sekä muita yritteliäitä eurooppalaisia oli muuttanut Suomeen rakentamaan teollisuutta, muodostaen Suomen aateliston enemmistön, sittemmin ruotsinkielistyneen sellaisen. Suomi alkoi tuntua ihmisistä hienommalta kuin ennen. Asioista kun sai päättää aika pitkälti itse, Suomi ikäänkuin harjoitteli itsenäisyyttä varten. Venäjän vallan alla oli siis kivempaa, kunnes eräitä venäläisiä alkoi suomalaisten touhu nyrppimään. Riitaahan sellaisesta tulee. Sattuipa kuitenkin niin, että ne nyrppiintyneet venäläiset vaihtuivat toisiin venäläisiin ja oli kaikkee bolsevikkikapinaa ja vaikka mitä mellakkaa. Siinä hässäkässä suomalaiset päättivät pistää oman putiikin pystyyn ja julistautua itsenäiseksi 6. joulukuuta 1917.
Itsenäisyys
Eiköhän mennyt kahdessa kuukaudessa sotimiseksi sekin itsenäisyys. Maassa ja Venäjällä oli pitkään ollut asiat sekaisin, joten mitään ei tahdottu saada aikaan asioiden järjestämiseksi. Leninin bolsevikkien vallankumous maaliskuussa 1917 pysäytti maan. Kun sotatarvikkeita ei enää mennyt Venäjälle, tuli työttömyyttä. Kun Venäjän viljantuonti tyrehtyi, tuli nälkä. Kun miliisi katosi, tuli rauhattomuutta. Oli siis nälkä, eikä ollut rahaa saati tekemistä ja kukaan ei huolehtinut yleisestä järjestyksestä. Täten ärhäkimmät porukat perustivat omia armeijoitaan. Ne yhdistyivät Venäjän aseilla toimiviksi punakaartilaisiksi ja Suomen senaatin luvalla ja Saksan tuella toimiviin valkoisiin, joita johti 50-vuotias Mannerheim. Yleensä ottaen porukka ei oikein luottanut kenen johdossa asiat saadaan kuntoon. Siitä se sitten lähti 28. tammikuuta 1918, kun valkoiset alkoivat riisua venäläisiltä aseita rauhanomaisesti Pohjanmaalla. Tosin sitä ennen olivat punaiset jo toimineet ja sota oli osapuolten kohdatessa tosiasia. Sodan ratkaisu tuli maalis-huhtikuussa Tampereella, silloisessa Suomen teollistumisen keskuksessa. Ratkaisutaistelu oli Pohjolan suurin, 30 000 miestä, ja Suomen historian ensimmäinen kaupunkisota.
Ruotsi miehitti Ahvenanmaan 15. helmikuuta ja vetäytyi toukokuuhun mennessä saksalaisen laivasto-osaston saavuttua aiemmin paikalle. Ruotsalaisia joukkoja liikkui myös eteläisessä Suomessa suomenkielistä siviiliväestöä terrorisoiden.Rappeutuneet venäläiset joukot poistuivat maasta pikkuhiljaa, eivätkä olleet isossa roolissa missään vaiheessa. Hallituksen pyytämänä, ehkä olisivat tulleet pyytämättäkin, saksalaiset nousivat maihin Hangossa ja Loviisassa juuri ennen Tampereen taistelujen päättymistä. Joukot valloittivat Helsingin ja etenivät Hämeenlinnaan asti, mutta sodan voiton paraatia Helsingissä johti Mannerheim suomalaisine joukkoineen, kun sota oli päättynyt 15. toukokuuta. Hiukan enteellisesti sota kesti noin 105 päivää... Punaisten kaarti oli lyöty, mutta tarina ei ollut vielä ohi. Toistakymmentä tuhatta entistä punakaartilaista kuoli vankileireillä osin nälkään, viljasta kun oli pulaa koko maassa. Pahamaineisin leiri oli Tammisaaressa, jopa kolmannes vangeista kuoli.
Sodan erikoisuuksia olivat punakaartin 2 000 naissotilasta, lapsisotilaat molemmin puolin, amatöörimäiset joukot ja huono johtaminen. Kun valkoiset saivat jääkärit Saksasta, tuli joukoille koulutettu ja kokenut johto. Punaiset taas kärsivät jatkuvasti huonosta moraalista, jopa kokonaisia joukkoja saattoi kadota rintamalta. Myös johdon osaamattomuus ja siitä johtuvat taktiset virheet ratkaisivat sodan.Neuvostoliittolle tai EU:lle kumartaminen eivät olleet outoa tänäkään aikana: Suomalaiset suunnittelivat liittymistä Saksaan, Ruotsiin tai vain hankkimaan suurempaa autonomiaa Venäjästä, kunnes yhtäkkiä lyötiinkin nuijaa itsenäisyyden puolesta. Sitä seuranneen sisällissodan jälkeen Suomi olikin taas kumartamassa: Saksaan. Yhden sortin alusmaana maamme jatkoikin, kunnes Saksa hävisi ensimmäisen maailmansodan marraskuussa 1918, varsin pian siis.
Jatkuu...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)