Tähän päivään mennessä olen jotain kokenut oppineeni elämästä - kantapään kautta tai muilta. Eräät kolme piirrettä tuntuvat tärkeiltä:
Kärsivällisyys
Usein on parempi olla suuttumatta, myös sisäisesti. Asioilla on syynsä ja ne oivallettuasi ei ole enää syytä saati intoakaan hermostua. Kannattaa siis miettiä asioiden syitä ensin. Tee se ensikuohahduksen jälkeen rauhallisesti toisesta näkökulmasta, koska tunnekuohu muuttaa ihmisen itsekeskeiseksi. Mieti siis kaksi kertaa. Usein ongelmien syyt ovat oman tai muiden pään sisällä syntyneitä ajatusten ja tunteiden solmuja tai vain pikaisesti pohdittuja pinnallisia oikaistuja päätelmiä sekä niistä aiheutuneita sotkuja. Solmuja sekä tiedon puutetta. On siis tärkeää ymmärtää ihmisen pään sisäistä elämää. Se vaatii sen elämän miettimistä, ajatustyötä.
Suuttumisen elimellinen osa on usein sen hyödyttömyys. Aikasi puhistua huomaat, ettei mikään muuttunut. Asiat ovat yhtä rempallaan. Kaiken lisäksi saatoit suututtaa tai pelottaa kuulijat. Siitä lähtien he luultavasti varovat sinua ja jättävät varmasti jotain sanomatta välttääkseen uuden raivarin. Joudut siis elämään jatkossa vähemällä tiedolla. Huomiolle pantavaa on, että vain yksi suutahdus voi saada tuon kaiken aikaan. Vain yksi heikko hetki ja se on siinä.
On myönnettävä, että joskus suuttuminen hyödyttää. Asiat saavat vauhtia ja olokin vapautuu. Onhan se niin. Hyvä kysymys on, miksi täytyy suuttua saadakseen tarpeeksi huomiota asialleen? Pitäisikö jonkin muuttua, jottei tarvitse suuttumalla ajaa asioitaan? Mieti kahdesti.
Rentous
Kärsivällisyyden suora johdannainen, miltei sama asia, on rennompi olo. Sen ansiosta teet objektiivisempia havaintoja sekä analyysejä. Tärkeintä rentoudessa kuitenkin on, että se on kivempaa. Hassu totuus: se on kivempaa. Ole rento, muttet löysä.
Periksiantamattomuus
Jos asiat menevät mönkään, on silti vain jatkettava eteenpäin. Raivo, itku ja huuto eivät muuta asioita, vaikka helpottaisivat oloa. Elämän tinkimätön vaatimus on, että sinun on vain jatkettava. Ehkä teet asioihin muutoksia, mutta märinä ja siihen uppoutuminen eivät auta. Vielä kerran: on jatkettava, koska muita vaihtoehtoja ei ole. Vaikka tekisi mieli valittaa elämän epäoikeudenmukaisuutta, se johtaa lopulta äärimmillään joko itsetuhoon tai vain valituksen päättymiseen ja uuteen alkuun. On itsestä kiinni, kuinka pitkä valituksen polku on ja kuinka lähellä uuden alun maaliviiva siintää. Vanha käytännöllinen elämänviisaus sanoo, että ongelma kannattaa a) korjata tai, jos ei mahdollista, b) sopeutua siihen. Korjaa tai sopeudu.
tiistai 14. elokuuta 2012
sunnuntai 20. toukokuuta 2012
Jääkiekon MM-historiasta ja menestyksestä
Jääkiekon MM-kisoja on järjestetty vuodesta 1920 ja vuodesta 1930 vuosittain. Pieni katsaus kertoo, että Kanada hallitsi kiekkoa varsin suvereenisti vuoteen 1962.
1920-1962: Kanadan valtakausi
Kanada hävisi keskimäärin vain joka kolmannen kultamitalin tyytyen tällöinkin yleensä hopeamitaliin, mikäli vaivautui kisoihin. Aivan alussa jääkiekon kotimaa voittikin mestaruuden kuusi kertaa peräkkäin. Hyvä kakkonen oli usein USA, kuten kolmonen Sveitsi. Myös sellainen jääkiekon suurmaa kuin Iso-Britannia onnistui olemaan kerran maailman paras ja pariin otteeseen niin toineksi paras kuin kolmaskin.
1954-1962: Kanadan valtaa uhataan
Neuvostoliitto liittyy kiekkorientoihin 1952 ja putsaa saman tien pajatson mestaruudella sekä voittaen Kanadankin 7-2. Ainoa piste lipesi tasapeliin Ruotsin kanssa. Neuvostoliitto on kahdeksan kertaa perättäin mitaleilla ja kahdesti mestari. Kanada nappaa vielä neljä mestaruutta, mutta...
1963-1990: Neuvostoliiton ylivalta
Kun vauhtiin päästään, niin tehdään sitten kunnolla: vuosina 1963-1971 NL voittaa yhdeksän kertaa putkeen mestaruuden. Sitä ennätystä tuskin tullaan koskaan rikkomaan. Koko aikakaudella vain Tsekkoslovakia onnistuu neljästi ja Ruotsi kerran murtamaan Neuvostoliiton ylivallan. Vain kahdesti NL päätyi kolmanneksi. Vuosina 1969-1981 mitalien jako olikin näiden kolmen kauppa lukuunottamatta vuoden 1978 kisoja, jolloin Kanada, joka ei kaikkiin kisoihin osallistunut, otti pronssia. Kauden loppupuolella Kanadakin pääsi mitaleille. Aikakausi oli Ruotsillekin menestystä täynnä lukuisin hopea- ja pronssimitalein. 1962-81, yhdeksäntoista vuoden ajalta kertyi 16 mitalia ja Ruotsi jäi siis mitalitta vain kolmesti. Tuloksena myös yhdeksän vuoden katkeamaton mitaliketju.
1991-2012: Kilpailun aikakausi
Enää ei ollut ylivoimaisia lajin mestareita vaan vain lyhyitä hegemonian kausia, joihin ensin pääsi kiinni Ruotsi kahdella peräkkäisellä mestaruudella ja mitaliputkella vuoteen 1995 saakka. Uutta väriä mitalitilaisuuksiin toi Suomi, joka pokkasi seitsemän mitalia 1992-2001. Vuosituhannen vaihteessa taas Tsekki vei kolme mestaruutta putkeen ja sai kuusi mitalia 1996-2001, joista neljä oli mestaruuksia. Uusi mitalien jakaja oli myös Slovakia 2000 hopeallaan ja 2002 mestaruudellaan. 2003-2009 Kanada voitti kolme mestaruutta ja kuusi mitalia ja mestaruuksista kaksi peräjälkeen 2003-04. Venäjä puolestaan kiekkoili tuplamestariksi 2008-09.
Aikakaudella eniten kullan makuun on päässyt Tsekki kuudella mestaruudellaan 1996-2010. Ruotsi ja Kanada ovat kiilanneet kultaan neljästi, Venäjä kolmesti, Suomi kahdesti ja Slovakia kerran. Ennen takoivat huippumaat suorastaan lapioimalla maaleja heikompien pesään, mutta nykyään yli kymmennumeroiset maaliluvut ovat harvinaisempia.
Menestyksen salaisuus, missä se on?
Kun katsotaan harrastajamääriä, ovat Kanada ja USA ylivoimaisia puolen miljoonan kiekkoilijan potentiaalilla. Tsekistä löytyy satatuhatta kiekkoilijaa, kun Suomen, Ruotsin ja Venäjän kiekkoilijat mahtuvat noin 62-65 tuhannen sakkiin. Koska Pohjois-Amerikasta ei MM-kisoihin niin antaumuksella lähdetä, rokottaa se menestystä, vaikka harrastajia onkin.
Usko, kurinalainen joukkuepeli, huipputähtien taito ja maalivahtien onnistuminen ratkaisevat voittajan. Jos suomalaiset haluavat lisää menestystä, sitä on haettava etsimällä lahjakkuuksia ja täsmäkouluttamalla kaikkia maalinteon hienouksiin. Maalivahtivalmentajat ovat olleet suomalaisten salaisuus, nyt tarvitaan maalinteon valmentajia.
1920-1962: Kanadan valtakausi
Kanada hävisi keskimäärin vain joka kolmannen kultamitalin tyytyen tällöinkin yleensä hopeamitaliin, mikäli vaivautui kisoihin. Aivan alussa jääkiekon kotimaa voittikin mestaruuden kuusi kertaa peräkkäin. Hyvä kakkonen oli usein USA, kuten kolmonen Sveitsi. Myös sellainen jääkiekon suurmaa kuin Iso-Britannia onnistui olemaan kerran maailman paras ja pariin otteeseen niin toineksi paras kuin kolmaskin.
1954-1962: Kanadan valtaa uhataan
Neuvostoliitto liittyy kiekkorientoihin 1952 ja putsaa saman tien pajatson mestaruudella sekä voittaen Kanadankin 7-2. Ainoa piste lipesi tasapeliin Ruotsin kanssa. Neuvostoliitto on kahdeksan kertaa perättäin mitaleilla ja kahdesti mestari. Kanada nappaa vielä neljä mestaruutta, mutta...
1963-1990: Neuvostoliiton ylivalta
Kun vauhtiin päästään, niin tehdään sitten kunnolla: vuosina 1963-1971 NL voittaa yhdeksän kertaa putkeen mestaruuden. Sitä ennätystä tuskin tullaan koskaan rikkomaan. Koko aikakaudella vain Tsekkoslovakia onnistuu neljästi ja Ruotsi kerran murtamaan Neuvostoliiton ylivallan. Vain kahdesti NL päätyi kolmanneksi. Vuosina 1969-1981 mitalien jako olikin näiden kolmen kauppa lukuunottamatta vuoden 1978 kisoja, jolloin Kanada, joka ei kaikkiin kisoihin osallistunut, otti pronssia. Kauden loppupuolella Kanadakin pääsi mitaleille. Aikakausi oli Ruotsillekin menestystä täynnä lukuisin hopea- ja pronssimitalein. 1962-81, yhdeksäntoista vuoden ajalta kertyi 16 mitalia ja Ruotsi jäi siis mitalitta vain kolmesti. Tuloksena myös yhdeksän vuoden katkeamaton mitaliketju.
1991-2012: Kilpailun aikakausi
Enää ei ollut ylivoimaisia lajin mestareita vaan vain lyhyitä hegemonian kausia, joihin ensin pääsi kiinni Ruotsi kahdella peräkkäisellä mestaruudella ja mitaliputkella vuoteen 1995 saakka. Uutta väriä mitalitilaisuuksiin toi Suomi, joka pokkasi seitsemän mitalia 1992-2001. Vuosituhannen vaihteessa taas Tsekki vei kolme mestaruutta putkeen ja sai kuusi mitalia 1996-2001, joista neljä oli mestaruuksia. Uusi mitalien jakaja oli myös Slovakia 2000 hopeallaan ja 2002 mestaruudellaan. 2003-2009 Kanada voitti kolme mestaruutta ja kuusi mitalia ja mestaruuksista kaksi peräjälkeen 2003-04. Venäjä puolestaan kiekkoili tuplamestariksi 2008-09.
Aikakaudella eniten kullan makuun on päässyt Tsekki kuudella mestaruudellaan 1996-2010. Ruotsi ja Kanada ovat kiilanneet kultaan neljästi, Venäjä kolmesti, Suomi kahdesti ja Slovakia kerran. Ennen takoivat huippumaat suorastaan lapioimalla maaleja heikompien pesään, mutta nykyään yli kymmennumeroiset maaliluvut ovat harvinaisempia.
Menestyksen salaisuus, missä se on?
Kun katsotaan harrastajamääriä, ovat Kanada ja USA ylivoimaisia puolen miljoonan kiekkoilijan potentiaalilla. Tsekistä löytyy satatuhatta kiekkoilijaa, kun Suomen, Ruotsin ja Venäjän kiekkoilijat mahtuvat noin 62-65 tuhannen sakkiin. Koska Pohjois-Amerikasta ei MM-kisoihin niin antaumuksella lähdetä, rokottaa se menestystä, vaikka harrastajia onkin.
Usko, kurinalainen joukkuepeli, huipputähtien taito ja maalivahtien onnistuminen ratkaisevat voittajan. Jos suomalaiset haluavat lisää menestystä, sitä on haettava etsimällä lahjakkuuksia ja täsmäkouluttamalla kaikkia maalinteon hienouksiin. Maalivahtivalmentajat ovat olleet suomalaisten salaisuus, nyt tarvitaan maalinteon valmentajia.
maanantai 30. tammikuuta 2012
Onko onnea olemassa?
Elämässä käänteitä riittää ja harva taitaa vastoinkäymisiltä välttyä. Moni kohtaa suuren kriisin jossain vaiheessa. Toinen kärvistelee tapahtumattomuuden keskellä. Ei vaikuta helpolta aina ihmiselo.
Eteenpäin pyritään, jonnekin. Askel eteenpäin on mielessä, mutta minne sekin vie ja miksi juuri sinne? Löytyykö lopulta mistään sitä lopullista onnea? Asettaako elämä rajat niin, ettei voi kuin kapeaa polkua vaeltaa?
Osoittautuuko kaikki löydetty vain katinkullaksi?
Kärjistäen, vastaus on kyllä.
Pointti ei kuitenkaan ole siinä, mitä löytää. Tärkeämpää on vain yrittää olla tyytyväinen siihen mitä jo on. Se on yksinkertaista. Elämänsä asioille, joihin ei voi vaikuttaa, ei kannata uhrata tyytyväisyyttään. Tyytyväisyys on arvokasta. Kunnioita ja suojele sitä.
Suurten vaikeuksien keskellä tyytyväisyys karisee miltei väkisin. Jo se on merkki siitä, ettei sitä hyvinä aikoina kannata uhrata turhaan valittamiseen. Pidä pönttö puhtaana.
Valittaminen, epäkohtien esiintuonti, on usein tärkeääkin. Onko kuitenkin joskus niin, että itse valitus on tärkeämpää kuin itse asia? Voiko vitutukseen rakastua? Joskus, joillekuille, tärkeämpää on valituksesta saatava tunne. Valitus saa tuntemaan jotain, kun pelkkä oleminen ei riitä. Ehkä vika on olemisen tyhjyydessä. Ehkä se johtuu elämän tyhjyydestä. Ehkä olisi aika tehdä jotain.
Usein oikeasti vaikeuksissa olevat eivät valita. He eivät jaksa. Miksipä heikentää jo muutenkin heikkoa oloa.
Helpoin tie helpottaa oloaan on etsiä nöyrästi pientä onnea. Nauttia aamukahvista, käydä puistossa ja keskittyä molempiin. Olla vaan. Rentous ei kuitenkaan ole yhtä kuin löysyys. Se ennemminkin antaa virtaa tekoihin.
Moni ehkä yllättyy, mutta ikä tekee onnelliseksi. Iän myötä oppii olemaan. Moni oppii valikoimaan olennaiset asiat. Parempi ottaa rennosti, kun sen kerran pystyy tekemään. Maailmaa on vaikeampi muuttaa kuin omaa asennetta. Sitä voi harjoitella joka päivä.
Eteenpäin pyritään, jonnekin. Askel eteenpäin on mielessä, mutta minne sekin vie ja miksi juuri sinne? Löytyykö lopulta mistään sitä lopullista onnea? Asettaako elämä rajat niin, ettei voi kuin kapeaa polkua vaeltaa?
Osoittautuuko kaikki löydetty vain katinkullaksi?
Kärjistäen, vastaus on kyllä.
Pointti ei kuitenkaan ole siinä, mitä löytää. Tärkeämpää on vain yrittää olla tyytyväinen siihen mitä jo on. Se on yksinkertaista. Elämänsä asioille, joihin ei voi vaikuttaa, ei kannata uhrata tyytyväisyyttään. Tyytyväisyys on arvokasta. Kunnioita ja suojele sitä.
Suurten vaikeuksien keskellä tyytyväisyys karisee miltei väkisin. Jo se on merkki siitä, ettei sitä hyvinä aikoina kannata uhrata turhaan valittamiseen. Pidä pönttö puhtaana.
Eräässä tutkimuksessa koehenkilöt laitettiin laskemaan kuvia sanomalehdestä. Pessimistit löysivät keskimäärin kaikki ja aikaa meni joitain minuutteja. Optimistit kuitenkin tiesivät aina kuvien määrän ja aikaa meni vain sekunteja. He huomasivat etusivulla kerrottavan kuvien määrän.
Valittaminen, epäkohtien esiintuonti, on usein tärkeääkin. Onko kuitenkin joskus niin, että itse valitus on tärkeämpää kuin itse asia? Voiko vitutukseen rakastua? Joskus, joillekuille, tärkeämpää on valituksesta saatava tunne. Valitus saa tuntemaan jotain, kun pelkkä oleminen ei riitä. Ehkä vika on olemisen tyhjyydessä. Ehkä se johtuu elämän tyhjyydestä. Ehkä olisi aika tehdä jotain.
Usein oikeasti vaikeuksissa olevat eivät valita. He eivät jaksa. Miksipä heikentää jo muutenkin heikkoa oloa.
Helpoin tie helpottaa oloaan on etsiä nöyrästi pientä onnea. Nauttia aamukahvista, käydä puistossa ja keskittyä molempiin. Olla vaan. Rentous ei kuitenkaan ole yhtä kuin löysyys. Se ennemminkin antaa virtaa tekoihin.
Moni ehkä yllättyy, mutta ikä tekee onnelliseksi. Iän myötä oppii olemaan. Moni oppii valikoimaan olennaiset asiat. Parempi ottaa rennosti, kun sen kerran pystyy tekemään. Maailmaa on vaikeampi muuttaa kuin omaa asennetta. Sitä voi harjoitella joka päivä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)