Ateisti mielellään kieltää uskovansa ateismiin eli jumalattomuuteen. Ennemminkin hän mielestään on vain uskomatta Jumalaan. Täten hän kokee olevansa uskonnoton ja rationaalinen. Päätelmä on kuitenkin virheellinen.
Koska ateisti ei voi muita paremmin tietää onko Jumalaa vai ei, hän joutuu valitsemaan näistä kahdesta sen mielekkäämmän vaihtoehdon ja uskomaan siihen. Se, että hän ei usko toiseen vaihtoehtoon, ei tee hänestä uskonnotonta, sillä mihin hän oman vaihtoehtonsa ja siihen uskomisen heittäisi.
Ateistin maalailema "uskottomuus" on toki mahdollinen, mutta vain ihmiselle joka ei ole kuullut Jumalasta saati että se olisi käynyt edes mielessä. Tällaisella ihmisellä ei siten ole olemassa Jumalaa edes käsitteenä. Näin hänellä ei ole siitä mielipidettä ja uskomusta. Ateisti jo tittelinäkin täten sulkee moisen täydellisen Jumalasta tietämättömyyden pois. Agnostikolla on uskon puute Jumalaan, kuten myös Jumalattomuuteen, joten hän toteaa, ettei tiedä. Skeptikko, joka kertoo uskon puutteesta Jumalaan, uskoo kuitenkin Jumalattomuuteen. Hänellä on mielipide, uskomus, agnostikolla ei.
Miten Jumalan olemassaolon voisi sitten tietää? Kysymys lienee sama kuin mahabakteerilla, joka ilman aisteja miettii onko ihmistä olemassa. Vaikea sanoa, vaikea uskoa.
Ateisti ilmeisesti mielestään loogisesti perustaa kantansa siihen, ettei Jumalasta ole empiirisiä materiaalisia todisteita. Erillisiä todisteita on tietysti vaikea saada, kun jo itse Jumala-uskomuksissa Jumala on kaikkialla ja kaikki. Toisekseen, Jumalaan uskovien todisteet Jumalasta eivät ole konkreettisia. Ateisti kuitenkin odottaa konkreettista rationaalisen mielen ymmärtämää todistetta. Kuten kaikki tiedämme, meidän useimpien mieli on tietoisesti kyvykäs ymmärtämään pitkälti vain konkreettisia ja rationaalisia asioita, joten jos näiden lisäksi odotetaan Jumalasta joitain muita todisteita, ei niitä mieli kuitenkaan havaitse tai ymmärrä.
Lopulta ennemminkin on kyse siitä, ettei moni ateisti halua uskoa Jumalaan. Käsi kädessä kulkee uskon puute kaikkeen yliluonnolliseksi kutsuttuun, josta on tänä päivänä jo tieteellistäkin aineistoa. Usea ateisti on kannassaan valitettavasti uskomuksen hallitsema, jolloin puolueeton suhde vastakkaisiin näkemyksiin puuttuu ja estää tutustumasta itse asiaan. Perustelemalla alussa mainitsemallani tavalla kantaansa, ateisti mielestäni vain osoittaa kesken jääneen pohdiskelun. Kokemukseni perusteella väittely ja keskustelu onkin hankalaa, kun vastapuoli ei usein tosiasiassa ole edes halukas pohtimaan asiaa eri näkökulmista vaan vain pönkittämään omaa kantaansa ja käytännössä itsetuntoaan. Tämä älyllinen epärehellisyys itseä kohtaan näkyy johdonmukaisesti tunteellisena suhtautumisena keskusteluun (ja itsetuntoa uhkaavaan vastapuoleen), vaikka keskustelija itse mielestään edustaa puolueetonta järkevyyttä. Tämä ristiriita ei häntä kuitenkaan häiritse.
Lisää näennäisepäilystä täällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti