Kristinuskoisesti ajattelevia alkoi löytyä Suomesta vähitellen 500-luvulta lähtien, reilu sata vuotta myöhemmin, kun uskonto oli lyönyt läpi Roomassa ja Raamattu lyöty lukkoon. Ylipuhujina uskoon lienevät olleen nykyajallekin tuttuun tyyliin aktiiviset lähetyssaarnaajat, kuulemma idästä tulleita enimmäkseen. On vaikea kuvitella uskon menneen perille venäjän kielellä, joten saarnaajat lienevät opetelleen suomea. Ehkäpä viisauksilla ei aina ole ollut väliä, kunhan kasteen ottaa. Niinä aikoina oli varakkaita johtajia ainakin Vöyrissä Etelä-Pohjanmaalla ja Eurassa Rauman seudulla, ainakin herrojen hautoihin raaskittiin heittää melkoiset määrät aseita. Niillä aseilla tuskin oli pelkästään naapuritalon poikia peloteltu. Ehkäpä oli vähän raapastu vieraan maan eläviä yhteesymmärryksen erestä. Liekö pahasti väärin arvaan, että näitä herroja kutsuttiin kuninkaiksi.
Viikinkiajalla kasvoi varakkaita pikkukaupunkeja joihinkin jokisuihin. Ajat olivat levottomat, monet naapurit tekivät pahantekoretkiään näille turkismaille, kuten myös toisin päin. Linnoja rakennettiin puusta satakunta ja tuskinpa huvin vuoksi. Miekkoja teroiteltiin aiempaa useammin. Kukaan naapuri ei kuitenkaan noussut ylitse suomalaisten satoihin vuosiin, ainakaan pysyvästi. Sellaista sotaretkeilyä ei kuitenkaan kestänyt loputtomiin: ruotsalaisten kuningas hankki katolisen kirkon piispoineen tukijakseen ottamalla kasteen ja kristinuskon opit. Oppeja katsottiin kuitenkin läpi sormien, kun varustettiin sotajoukko ihan vain itärannan outoa kieltä puhuvia varten. Ruotsissa usko Kristuksen oppeihin horjui pahoin vielä moneen kertaan, kuten vastarannallakin. Turkuun ruotsalaiset päättivät tehdä kivilinnan uudelle paikalle. Suomalaisten rakentama vanha linna hylättiin. Uudelle paikalle jäivät hallintomiehet käskemään ja siitä alkoi ruotsalaisten käskyt suomalaisten ylle levitä. Aika oli silloin 1100-1200-lukua.
Vielä meni kuitenkin kolmisen sataa vuotta ennenkuin virallisesti pohjoinenkin Suomi liitettiin ruotsalaisten valtakunnan verotuksen alle. Sattumoisin siitä lähtien riitti suomalaisilla runsaasti ruotsalaisten sotia sodittavaksi. Ruotsalaiset olivat nimittäin siihen saakka kerrasta toiseen riidelleet ja tapelleet keskenään, eikä aikaa saati paukkuja muuhun aiemmin ollut. Jos ei Ruotsin kruunun omistajuus tahtonut olla selvää ja hyväksyttyä, niin ei ollut maan itsehallintokaan tanskalaisten käskiessä koko Pohjolaa Kalmarin unionin nimessä.
1500-luvulla Kalmarin unioni hajosi ja ruotsalaisetkin pääsivät keskenään sopuun päälliköstään, Kustaa Vaasasta, unionin hajottajasta. Vasta siinä miehessä oli kunnolla munaa, että kelpasi (oli kelvattava) useimmille. Kustaa Vaasa otti kirkolta omaisuutta köyhälle valtiolle ja nyt olikin niitä paukkuja sotimiseen ja nehän siihen käytettiin. 1800-luvulle mennessä oli takana satakunta sodan vuotta. Kovinta oli meno 1600-luvulla ja se myös näkyi: väkiluku laski, kun miehet kuolivat Euroopassa tauteihin sotaretkillään, eikä pelloille tullut auraajia. Sitä myöten loppuikin ruoka ja kun ruoka loppui, meni terveys. Taudit veivät jotakuinkin joka kolmannen suomalaisen. Taisi olla yli satatuhatta kuollutta. Porukkaa oli maassa enää Espoon verran. Ruotsi pääsi lyhyen hetken aikaa pullistelemaan 1600-luvun puolessa välissä omistaessaan ison osan Itämeren rantamaista, mutta jo muutaman kymmenen vuoden päästä 1700-luvun alussa alkoi Venäjä painaa päälle päästyään vasta jaloilleen.
Taustaa: "Venäjähän" oli ollut "Mongoliaa" Moskovaa myöten 1200-1300-luvuilla ja mongolit ottivat ison osan venäläisten työn tuotoksista itselleen. Kun Liettua alkoi pullistella, ryhtyi mongolien johto suosimaan Moskovan päälliköitä muita enemmän, että edes joku alue voisi pitää liettualaiset rajan takana. Samaan aikaan mongolit itse tappelivat keskenään ja kaiken tuloksena Moskovan päällikkö kääntyikin isäntiään vastaan ja joukkoineen pieksivät mongolit vuonna 1380. Miltei sata vuotta myöhemmin Moskovan suuriruhtinas valloitti alunperin suomalais-slaavilaisen rikkaan kauppatasavallan nimeltään Novgorod. Sen jälkeen tuli valtaan Iivana Julma, jonka kuoltua tapeltiin siitä kuka käskee. Sen takia Venäjää pieksettiin: mm. Puola-Liettuan tasavalta valloitti maan 1609 kolmeksi vuodeksi. Sekasorto päättyi, kun Iivana Julman veljenpojan poika, Mikael Romanov, valittiin tsaariksi. Lopulta Pietari Suuri pisti asiat järjestykseen. Kunnianhimoinen tsaari valloitti Viron sekä miehitti Suomen (isoviha) ja perusti apostoli Pietarin mukaan nimetyn uuden pääkaupungin hauskasti Ruotsin maille, Neva-joen suistoon. Ylimielistä jos mikä.Venäjän pullistelun päätös oli Suomen liittäminen osaksi keisarikuntaa 1808. Tosin Venäjää Suomi ei kiinnostanut, mutta kun Napoleon käski hyökätä, niin oli se sitten hyökättävä. Napoleon halusi, että Ruotsi saadaan sodalla Ranskan puolelle ja Englantia vastaan. Siihen sotaan loppui joka tapauksessa ruotsalaisten suurvaltaleikit. Naapurien touhut olivat menneet niin isoiksi, ettei Svean pojat voineet enää mitään.
1800-luvulla suomalaisia syntyi kuin sieniä sateella ja kehitys kehittyi. Satojen vuosien aikana erityisesti saksalaisia sekä muita yritteliäitä eurooppalaisia oli muuttanut Suomeen rakentamaan teollisuutta, muodostaen Suomen aateliston enemmistön, sittemmin ruotsinkielistyneen sellaisen. Suomi alkoi tuntua ihmisistä hienommalta kuin ennen. Asioista kun sai päättää aika pitkälti itse, Suomi ikäänkuin harjoitteli itsenäisyyttä varten. Venäjän vallan alla oli siis kivempaa, kunnes eräitä venäläisiä alkoi suomalaisten touhu nyrppimään. Riitaahan sellaisesta tulee. Sattuipa kuitenkin niin, että ne nyrppiintyneet venäläiset vaihtuivat toisiin venäläisiin ja oli kaikkee bolsevikkikapinaa ja vaikka mitä mellakkaa. Siinä hässäkässä suomalaiset päättivät pistää oman putiikin pystyyn ja julistautua itsenäiseksi 6. joulukuuta 1917.
Itsenäisyys
Eiköhän mennyt kahdessa kuukaudessa sotimiseksi sekin itsenäisyys. Maassa ja Venäjällä oli pitkään ollut asiat sekaisin, joten mitään ei tahdottu saada aikaan asioiden järjestämiseksi. Leninin bolsevikkien vallankumous maaliskuussa 1917 pysäytti maan. Kun sotatarvikkeita ei enää mennyt Venäjälle, tuli työttömyyttä. Kun Venäjän viljantuonti tyrehtyi, tuli nälkä. Kun miliisi katosi, tuli rauhattomuutta. Oli siis nälkä, eikä ollut rahaa saati tekemistä ja kukaan ei huolehtinut yleisestä järjestyksestä. Täten ärhäkimmät porukat perustivat omia armeijoitaan. Ne yhdistyivät Venäjän aseilla toimiviksi punakaartilaisiksi ja Suomen senaatin luvalla ja Saksan tuella toimiviin valkoisiin, joita johti 50-vuotias Mannerheim. Yleensä ottaen porukka ei oikein luottanut kenen johdossa asiat saadaan kuntoon. Siitä se sitten lähti 28. tammikuuta 1918, kun valkoiset alkoivat riisua venäläisiltä aseita rauhanomaisesti Pohjanmaalla. Tosin sitä ennen olivat punaiset jo toimineet ja sota oli osapuolten kohdatessa tosiasia. Sodan ratkaisu tuli maalis-huhtikuussa Tampereella, silloisessa Suomen teollistumisen keskuksessa. Ratkaisutaistelu oli Pohjolan suurin, 30 000 miestä, ja Suomen historian ensimmäinen kaupunkisota.
Ruotsi miehitti Ahvenanmaan 15. helmikuuta ja vetäytyi toukokuuhun mennessä saksalaisen laivasto-osaston saavuttua aiemmin paikalle. Ruotsalaisia joukkoja liikkui myös eteläisessä Suomessa suomenkielistä siviiliväestöä terrorisoiden.Rappeutuneet venäläiset joukot poistuivat maasta pikkuhiljaa, eivätkä olleet isossa roolissa missään vaiheessa. Hallituksen pyytämänä, ehkä olisivat tulleet pyytämättäkin, saksalaiset nousivat maihin Hangossa ja Loviisassa juuri ennen Tampereen taistelujen päättymistä. Joukot valloittivat Helsingin ja etenivät Hämeenlinnaan asti, mutta sodan voiton paraatia Helsingissä johti Mannerheim suomalaisine joukkoineen, kun sota oli päättynyt 15. toukokuuta. Hiukan enteellisesti sota kesti noin 105 päivää... Punaisten kaarti oli lyöty, mutta tarina ei ollut vielä ohi. Toistakymmentä tuhatta entistä punakaartilaista kuoli vankileireillä osin nälkään, viljasta kun oli pulaa koko maassa. Pahamaineisin leiri oli Tammisaaressa, jopa kolmannes vangeista kuoli.
Sodan erikoisuuksia olivat punakaartin 2 000 naissotilasta, lapsisotilaat molemmin puolin, amatöörimäiset joukot ja huono johtaminen. Kun valkoiset saivat jääkärit Saksasta, tuli joukoille koulutettu ja kokenut johto. Punaiset taas kärsivät jatkuvasti huonosta moraalista, jopa kokonaisia joukkoja saattoi kadota rintamalta. Myös johdon osaamattomuus ja siitä johtuvat taktiset virheet ratkaisivat sodan.Neuvostoliittolle tai EU:lle kumartaminen eivät olleet outoa tänäkään aikana: Suomalaiset suunnittelivat liittymistä Saksaan, Ruotsiin tai vain hankkimaan suurempaa autonomiaa Venäjästä, kunnes yhtäkkiä lyötiinkin nuijaa itsenäisyyden puolesta. Sitä seuranneen sisällissodan jälkeen Suomi olikin taas kumartamassa: Saksaan. Yhden sortin alusmaana maamme jatkoikin, kunnes Saksa hävisi ensimmäisen maailmansodan marraskuussa 1918, varsin pian siis.
Jatkuu...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti