Ensinnäkin, aika selkeästi kyseessä on pispalalaisen ja vasemmistolaisen katkeruuden esiinnosto. Kuinka laajaa se todellisuudessa on, ken tietää, mutta ainakin ohjaajan piireissä tunnelmointia on näköjään ollut. Tekosyynä tai syntyhetkenä tälle tunteelle on ollut keväällä huhtikuun alussa 1918 tapahtunut antautuneiden punaisten teloitus (ilmeisesti noin tuhat henkeä). Tapahtuma oli kosto punaisten suorittamalle 17 valkoisen teloitukselle. Näin viittasi a-talkissa tuoreimpaan tutkimukseen Gustav Hägglund. Siitä jäi katkerat tarinat elämään Pispalassa ja vasemmistolaissävyinen kulttuuri taisi olla sille varsin otollinen maaperä. Vertauskuvallisesti sanoisin asian näin:
"Siitä lähtien Pispalassa keitettiin tätä kitkerää ja pahaa soppaa vapaaehtoisesti ja valiteltiin keittämisen kurjuutta."Ei ole uutinen, että katkerassa maaperässä tosiasiat saattavat joutua hyllylle tai unohduksiin. Vai moniko katkera tiesi valkoisen operaation olleen kosto? Se kosto karkasi käsistä, ei epäilystäkään. Syyt surmista vieritettiin Mannerheimin niskoille, olihan hän joukkojen johtaja. Antautuneiden surmaaminen taisi kyllä olla ihan rivimiesten itsensä idea. Mannerheim oli itse laskelmoiva, eikä varmasti nähnyt hyötyjä vaan ennemminkin haittoja surmanteoissa, mikä tulikin todistetuksi. Mannerheim oli myös yrittänyt hillitä koston tekoja sodan aikana, toki, ehkäpä enemmän olisi ollut tarpeen. Valkoiset vaikuttivat varsin "kuumilta" ylipäätään, olivathan he yrittäneet komentajansa salamurhaa Seinäjoella. Sellaisilta kavereilta vihollisten verilöyly Tampereella onnistuu vähintään yhtä kevyesti.
Eräällä lailla tapahtumia kokeneet pettivät ne, joille tarinoita kertoivat, jättäessään jotain kertomatta. Viimeistään silloin juurtui kylvetty katkeruuden siemen maahan. Vai oliko vain huonoa sattumaa, että juuri katkeruutta ruokkivat tarinat muistettiin, sikäli kun olen käsitystä niistä saanut? Tarvittiin tietysti syntipukki ja halveksunnan kohde, Mannerheim, vastustajan idoli. Siitä näköjään alkoi vuosikymmeniä kestänyt itsekeskeinen surkuttelu ja väheksyntä. Paha piti palkita pahalla, mutta hyville ei annettu pientäkään hyvää: Vaikka valitusta on jatkunut näin kauan, on käsittämätöntä, etteivät valittajat ole saaneet aikaiseksi hautapaikalle edes muistomerkkiä surmattujen kunniaksi. Todelliset valittamisen ja halveksunnan syyt mahtavat olla siis toisaalla? Syyt taitavat olla katkerassa ja epäoikeudenmukaisuutta korostavassa maailmankatsomuksessa, siinä maailmassa löytyy vihollisia ja niitä saa kohdella kaltoin jopa kolmannessa-neljännessä polvessa.
"Sairaat ajatukset kasvavat sairaita hedelmiä."Kuvatunlaisessa maailmassa vääryyksiä ei unohdeta eikä anneta anteeksi ja hyvät teot jätetään huomiotta. Tämä valittaminen huutaa muita paikalle auttamaan ja antamaan huomiota. Juuri heidän kokema vääryys pitää muistaa. Tosin, eiväthän ne valittajat itse menettäneet henkeään, sitä kalleintaan. Negatiiviset tunteet tekevät ajatuksista itsekeskeisiä.
Homoepäilyt ja surmanteot eivät ole itselleni uutisia, eikä varmaankaan monille muillekaan. Lillqvist ja kaltaisensa kuitenkin haluaisivat, että tämän idolin homoudesta puhuttaisiin tai välitettäisiin. Ilmeisesti onkin katkeraa, kun ei ole puhuttu, eikä välitetty. Homous sinänsä ei järisytä, ellei sillä haluta järisyttää. Miksemme puhu Jari Sillanpään homoudesta? Tai: Miksi pitäisi puhua?
Marisijat ovat luoneet itse oman vihollisensa, vastustajansa, vastapuolensa, miten ikinä sitä kutsuvatkaan. Siinä vastustajassa nähdään omat tunteet käänteisinä: homofobiaa, jumalointia, kiihkonationalismia, fasismia. Kun tämä on tehty, syytetään tätä kuviteltua vihollista ja mahdollisia vihollisen edustajia, todellisia ihmisiä ja heidän sanojaan, näistä demonisista piirteistä. Todellisuudessa vihollista ei ole. Mannerheimia kunnioittavat eivät sinänsä ole homofobisia, jumaloivia tai fasistisia. He ovat kyllä nostaneet miehen jalustalle, aika monelle. He osaavat laskea yhteen ja vähentää. Toiset osaavat tai haluavat vain vähentää.
Jos Mannerheim eläisi, olisi Katariina Lillqvist oikeudessa vastaamassa teoistaan. Nyt näin ei ole, pilkatkaamme siis kuolleita. Kuitenkin on sanottu, että "Tehkää muille, kuten haluaisitte teille tehtävän." Odotelkaamme siis fiktiivistä animaatiota Katariina Lillqvististä, Pispalan perhosesta.
Tässä linkki vasemmistolaisia ja pispalalaisiakin lapsia auttaneeseen järjestöön. Sen on perustanut Murha-Kustaa. Pahoittelen, jos linkki loukkaa jotakuta. http://www.mll.fi/liitto/historiaa/
Luulin, ettei Suomessa enää näin vanhoja muistella, mutta olin näköjään väärässä. Tämä episodi oli matka Katariina Lillqvistin ja kaltaistensa maailmaan. En tiennyt siitä, en odottanut sellaista, enkä ollut kiinnostunut siitä, mutta nyt olen sen uskoakseni nähnyt. Kivaa oli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti